Kirsi-Marja Sopanen:
Viisi tai kahdeksan suurta laukkua, lumilautakassi ja suksipussi autoon ahdettuna saavun kainuulaisen koulun pihalle. Runsaassa puolessa tunnissa koulun salissa on elämyksellinen lavastus pystyssä ja nukketeatteri voi alkaa. Lapsiryhmä istuu paikoilleen ja iloisesti elehtivät eläimet alkavat puhua omissa touhuissaan. Kuka ottaa kotiinsa asumaan Onnin, joka näyttää oudolta? Laku-koira sanoo, että ”äiti pelkää lepakoita” ja Söpön kotona on niin ahdasta, ettei sinne mahdu kirppukaan asumaan. Vauhdikkaan esityksen jälkeen kyselen lapsilta ystävyydestä ja miten semmoiseen pääsee. Puolessa tunnissa nähdään monia iloisia kasvoja ja lapset antavat peukkuja. Joku sanoo; tää oli 5/5. Kiusaamisen vastaiseen työhön koulua varten suunniteltu nukketeatteriesitys ”Ystävyys” puhuttelee lapsia leikillisesti. Lapset muistavat usein vielä vuoden päästä, mistä nukke-esityksessä on puhuttu.
Joulun alla Maria ja Joosef matkustivat Nasaretista Beetlehemiin. Ester -nukketeatterissa kierretään aikakonetta kaksi ja puoli tuhatta vuotta taaksepäin mahtavaan Persian valtakuntaan. Varenka -esityksessä joudutaan sodan keskelle ja autetaan vieraita ihmisiä, joista sitten tulee ystäviä. Yhteiseen rukoukseen tulee vastaus niin Persiassa kuin syvällä Venäjän metsässäkin. Hädän keskellä voi turvautua rukoukseen. Keskustelussa huomaan, että lapsen on helppo ymmärtää se.
Globaalikasvatus-tunnilla vien lapset myös toiseen maailmaan. Katsomme videota, jossa Kenian slummissa lapset keräävät roskavuoresta muovia myytäväksi saadakseen vähän ruokaa. Toisella tunnilla tehdään yläkoululaisten kanssa draamaharjoitusta, jossa ryhmä kerrallaan on kastiton ja toiset ylempää kastia. Välillä pelataan kymmenen minuuttia Epäreilu-peliä. Miltä tuntuu olla sokea, tyttö vailla ihmisoikeuksia tai köyhä? Ajatuksia herättävien harjoitusten jälkeen katsotaan, mitä suomalaiset ovat tehneet Afrikassa, Intiassa tai Iranissa yhteistyössä ulkoministeriön kanssa. Voimme todeta, että suomalaisten apu menee perille. Oppilas kirjoittaa palautteessa, kun kysyn: Mitä opit? Millaista on elää köyhässä maassa, ja mitä pitää tehdä oman elämän eteen. Suomessa me olemme todella etuoikeutettuja moniin nähden.
Valintojen väylä päihdekasvatusnäyttelyssä jaan oppilaat kahteen ryhmään. Ykkösryhmä menee testaamaan promillelasejaja näkee, kuinka vakavia seurauksia päihteiden vaikutuksen alaisena ajaminen voi toisille aiheuttaa. Kakkosryhmä perehtyy samaan aikaan tupakan sisältämiin myrkkyihin ja nuuskan vaikutuksiin suun limakalvolla. Näyttely on elämyksellinen ja siinä pohditaan elämän valintoja pitkälle aikavälille. Näyttely on elämyksellinen ja nuoret antavat hyvää palautetta, kun kysyn, mitä mietit nyt.
–Tärkeitä aiheita, joista puhuttiin täll’ tunnilla. Alkoi miettimään näitä asioita entistä tarkemmin. Oli mielenkiintoinen tunti. Olen varma etten ikinä sekaannua päihteisiin, elämä kulkee paljon paremmin ja ihminen pärjää ilmankin.
Koulutyöntekijänä liikun elämän ytimessä, kun olen lasten ja nuorten kanssa tekemisissä kouluilla ja päiväkodeissa. Oppitunnit ovat hyvin suunniteltuja ja herättelevät ajattelemaan.
– Tämä on kulttuuria, totesi yksi lapsi keskustelussa. Lapset ja opettajat ovat tyytyväisiä Koulupalveluun ja ne koulut, jotka ottavat vastaan, toivovat tunteja yhä uudestaan. Myönteinen palaute auttaa jaksamaan auton pakkaamisessa yhä uudestaan.
Helluntaiseurakunnilla on kymmenen maakunnallista koulutyöhön erikoistunutta työntekijää, joilla on erilaisia teemoja kouluilla kuten Itsetunnon vahvistaminen, Elämän arvokkuus tai Somekäyttäytyminen.
Ystävällisin terveisin
Kirsi-Marja Sopanen
Koulutyöntekijä
Kainuu ja Koillismaa
040-5192449
