Heikki Penttinen:
Monet rakkaan Vapahtajamme lupaukset ovat hämmästyttäviä. Tekee mieli sanoa – niin karu suomalainen mies kuin olenkin – suorastaan ihania! Ajatelkaa nyt näitäkin Jeesuksen sanoja, jotka apostoli Johannes on kirjoittanut muistiin: ”Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu”. Minusta nämä Herramme sanat ovat pelastuksen tietä neuvovina yksiselitteisyydessään ylivertaiset. Miten riemullista meille syntisille onkaan Pyhän Hengen auttamina tietää aivan varmasti: Tässä on Pelastuksen portti! Hän on Jeesus Kristus, Jumalan Poika. Hänen kauttaan saan ja voin tulla sisälle ja pelastua! Jos tämä suurenmoinen uutinen tuntuu sinusta liian tutulta tai itsestään selvältä, niin muista niitä 79 prosenttia alle 30-vuotiaista suomalaisista, jotka eivät usko Raamatun mukaiseen kristinuskoon.
Mutta mitä ajattelemme tuosta jatkosta: ”Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.”? Onko tuo Jeesuksen sana hänelle harvinainen lapsus vai olisiko kyseessä liian vapaa Raamatun suomennos? Lähinnä arveluttaa tuo tulemisen ja menemisen vapaus. Eikö siinä ole jo jotakin vaarallisen väljää? Eri suomennosten oikeellisuudesta kiivailevia olen joskus pieni pilke silmäkulmassa neuvonut näissä käännösasioissakin ”palaamaan alkulähteille”, siis Mikael Agricolan suomennokseen vuodelta 1548. Se Uusi testamentti sanoo näin: ”Minä olen ovi. Se joka minun kauttani sisälle meneepi, hänen pitää vapaaksi tuleman. Ja sisälle meneepi ja ulos meneepi ja löytää laitumen.” Tulemisen ja menemisen vapaus ja laitumen löytäminen ovat mielestäni hyvin esillä tuossa vanhimmassakin suomennoksessa. Mitä se voisi tarkoittaa käytännön elämäämme sovellettuna?
Armon ihmeet ovat meille viisaillekin joskus vaikeasti määriteltäviä. Uskon, etten kuitenkaan ole aivan hakoteillä, jos sanon, että Jeesus puhuu tässä ainakin neljästä asiasta: vapaudesta, avartumisesta, armollisuudesta ja turvallisuudesta.
1. Kun Poika vapauttaa meidät, me opimme tuntemaan totuuden, ja totuus tekee meidät
todella vapaiksi.
2. Paitsi vapautumista synnin orjuudesta, on erilaisissa paineissa ahtaiksi käyneiden
sydäntemme avartuminen myös osa tätä uutta vapautta. Sydämestämme alkaa löytyä
yhä enemmän tilaa lähimmäisillemme.
3. Hämmästykseksemme olemme valmiit tarkistamaan myös asenteitamme, jotka olivat
jo vuosia olleet kuin kiveen hakattuja.
4. Uusien asioiden kohtaaminenkaan ei ahdista eikä pelota, vaan koemme turvallisuutta
ja olemme kiitosmielellä. Jumalan armon vihreillä niityillä saamme levätä.
Tämä koskee myös seurakuntaa. Sen elämää ja toimintaa ei saisi jatkuvasti varjostaa aina uhkaava ukkospilvi nimeltään maailmallisuus. Sen jylinässä ja lain salamoiden välähdellessä ei kukaan ”voi vapaasti tulla ja mennä’. Toisten ihmisten yksityisyyden, valinnanvapauden ja itsemääräämisoikeuden arvokasta periaatetta on hyvä kunnioittaa silloinkin, kun vilpittömästi ja armahtaen pyrimme ”pitämään vanhurskautta voimassa”. ”Kotini on linnani”, sanovat englantilaiset. Armollisuutemme ei mielestäni vahvistu iän myötä. Iän vaikutus voi olla jopa päinvastainen. Ikäkaudestamme riippumatta liittyy Jeesuksen seuraamiseen kuitenkin aina tuo suurenmoinen mahdollisuus oppia hänestä. Hänen hiljaisuudestaan, lempeydestään ja nöyryydestään tulee meille vähitellen yhä mieluisampi laidunpaikka. Hyvää ruokahalua ja onnellisia lepohetkiä vihreillä ja väljillä niityillä! (Joh.10:9; Ps. 23:2)
Heikki Penttinen
