Tiina Parkkisenniemi:
Valoisia terveisiä täältä heilimöivien valkovuokkojen mailta. Niitä tuntuu kukkivan tänä keväänä runsaammin koivumetsikössämme, kuin aikaisempina vuosina. Luulenpa, että Luoja tietää meidän haluavan nähdä muutakin valkoista kuin lunta, koska talvi tuntui vain kestävän ja kestävän.
Istutin juuri yhteistyössä perheen pienimmän ja kukon kanssa muutaman perunan: äiti näytti paikan, lapsi asetti perunan ja kukko kaiveli perunamaan reunalla itselleen lepäilykuoppaa työnjohtajana. Perunoiden viereen nakeltiin maalaiskesäkukkien siemeniä ja toiselle puolelle pottuja kylvettiin herneet ja porkkanat. Semmoista boheemia viljelyä, koska siemenet saattoivat mennä sikinsokin kukon kuopsutellessa työmaalla. Katsotaan kuinka kasvun käy, kun kuitenkin unohdamme kastella. Viljelyssä ja puutarhan hoidossa ei muuten auta olla liian perfektionisti, sillä aika usein tulee pettymyksiä. Suosittelenkin kaikille täydellisyyden tavoittelijoille puutarhanhoitoa harrastukseksi, sillä siinä pääsee nauramaan itselleen ja umpipöhköille kasvatusyrityksilleen. Puutarhanhoito on halvempaa, kuin terapia.
Yhtenä päivänä sahailin mustaherukkapensaasta vanhoja ja kuivia oksia pois. Käsivarret naarmuilla heiluin asianmukaisesti kukkamekossa rähmälläni puskan juurella ja oivalsin taas jotain Jumalan suunnitelmista. Vanha oksa oli työntynyt viimeisillä voimilla maahan ja antanut voimansa jollekin uudelle. Vanha, kuiva oksan kränkkänä oli synnyttänyt kauniin ja terhakan verson, joka puhkui elämän intoa ja halua mennä eteenpäin.
Vanhat, te olette todella arvokkaita. Te annatte viisautenne ja ymmärryksenne nuoremman sukupolven käyttöön ja autatte meitä vähän nuorempia kasvamaan kohti taivasta. Teidän tarkoitus ei liene itse enää niin kasvaa, vaan kasvattaa uusia. Te tuotatte hedelmää toisessa ”kasvissa”. Tämäkin maa tarvitsee hengellisiä äitejä ja isejä, joiden avulla nuoremmat pääsevät kukoistamaan. Te vanhemmat ihmiset olette valtava siunaus ja Jumala tahtoi vahvistaa sen minullekin herukkapensaan alla polvillani. Minä itsekin kiitän jokaisesta vanhemmasta ihmisestä, joiden elämänviisauksia olen saanut kuulla ja tuntea heissä sen uuden lapsenkaltaisuuden, jonka ikä on tuonut tullessaan.
Nyt istun hetken ja hengähdän, vedän keuhkoihin ilmaa, jonka täyttää lehtiin puhkeavien koivujen tuoksu. Vuorimännyssä heiluu lasten keinu ja tuulikello soittaa oven pielessä hartaita ja heleitä kilahduksia. Voisin lähteä kohta kastelemaan nuoret alppiruusuni, sillä enhän tässä tämän pidempää rupeamaa malta kuitenkaan istua. Ne ovat nuupallaan ja tarvitsevat valtavasti vettä. Niin tarvitsemme me ihmisetkin, Jumalan uudeksi tekevää vettä, Pyhän Hengen kosketusta. Sade tekee hyvää.
Ole siunattu, Tiina
