Mirka Virtanen:
Jatkan nyt edellisen blogini aiheesta eli Jumalan läsnäolosta, sillä tämä aihe ei vain poistu sydämeltäni. Me tarvitsemme ja kaipaamme Jeesuksen kosketusta, eikö vain? Tai yksinkertaisemmin sanottuna, me tarvitsemme Jeesusta. Tarvitsemme hänen läheisyyttään ja läsnäoloaan. Tarvitsemme sitä rauhaa, iloa ja elämää, joka virtaa vain ja ainoastaan hänen voimassaan, ja jonka voimme kokea hänen Henkensä kautta. Hän on Herra, mutta hän on myös sulhasemme ja hänen läsnäolossaan on kotimme. Miten sielumme ei kaipaisi häntä?
Silloin kun sydämemme suorastaan ikävöi Jeesuksen puoleen, olemme paikalla, jolla voimme myös löytää hänet syvemmin. Hän nimittäin tahtoo koskettaa, olla lähellä ja paljastaa itsestään meille lisää – ikään kuin avata meidän silmämme hänen kauneudelleen, mutta se vaatii myös meiltä itseltämme jotain: meidän sydämemme täytyy rakastaa häntä, janota häntä ja etsiä häntä.
“Siellä sinä etsit Herraa, Jumalaasi, ja sinä löydät hänet, kun etsit häntä koko sydämestäsi ja koko sielustasi” (5. Moos. 4:29) Voimme lukea monen monta kohtaa Raamatusta, jossa tavalla tai toisella etsitään Jumalaa ja myös löydetään hänet. On myös tilanteita, joissa siihen kehotetaan, kuten Jeesus itse kehottaa: “Anokaa, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.” (Matt. 7:7) On siis jotain löydettävää, jotain mitä Jumala haluaa paljastaa nöyrille ja nälkäisille. Joskus asetelma voi tosin olla kuin Ilmestyskirjassa 3:20: “Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen sisälle hänen luokseen – -” Tuntuu suurelta ihmeeltä, jos ja kun kuulemme hänen äänensä. Ei jätetä häntä silloin oven taakse odottamaan; eikö Jeesus ole juuri kaiken keskipiste ja päämäärä, syy jonka vuoksi kokoonnumme seurakuntanakin yhteen?
Uskon, että näillä kertomuksilla ja sanoilla kutsutaan meitä syvemmälle Jumalan läsnäoloon ja yhteyteen. On niin paljon, mitä emme vielä ole maistaneet. Joskus voimme harhautua tältä paikalta, kuten esimerkiksi israelilaiset tekivät lukuisat kerrat, mutta palataan silloin hänen luokseen ja etsitään häntä – koko sydämestämme. Hän on arvollinen saamaan rakkautemme, omistautumisemme ja palvontamme, aikamme ja huomiomme. Kuunnellaan Jeesuksen ääntä ja avataan hänelle ovi silloin, kun hän kolkuttaa. Valitaan paikka hänen jalkojensa juuresta, kuten Maria valitsi. Hän vain istui Jeesuksen läsnäolossa ja kuunteli, luultavasti täynnä ihmetystä ja ihailua. Hän löysi sen tärkeimmän, sillä Jeesuksen omien sanojen mukaan: “vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk. 10:42) Jotta Jeesus voi koskettaa, meidän täytyy päästää hänet lähelle. Ja jos haluamme hänen ilmestyvän, eikö meidän pitäisi kutsua hänet luoksemme, ja todella antaa hänelle aikaa ja tilaa toteuttaa oma pyhä tahtonsa? Uskoisin, että tähän Jumala kutsuu meitä niin yksilöinä kuin seurakuntanakin.
Etsitään edelleen enemmän häntä – yksin ja yhdessä.
Mirka
