Mika Komulainen:
Olen jo muutaman vuoden ajan seurannut erästä ilmiötä. Se ilmenee videosaarnoissa ja sen tunnistaa siitä, että mitä pisteliäämpi sanoma on, sitä enemmän se näyttää saavan katselukertoja. Myönnettäköön että ilmiön huomaaminen on saanut itsenikin kokeilemaan samaa metodia. Ja kas kummaa – vaikutus oli saman suuntainen. Otsikko josta on löydettävissä kapinaa tai kritisointia kerää säännönmukaisesti enemmän katseluita. Ilmiö osoittautui siis todelliseksi ja aloin miettiä, mihin tarpeeseen kapinamieli vastaa.
Ihminen jolla on käsittelemättömiä loukkauksia tai kaltoinkohtelua omistaa otolliset valmiudet kapinamielelle. Se on kuin vesi pesusienelle ja on harmillista, että jopa monet saarnat ohjaavat tähän mielentilaan. Toisten kritisointi ja arvosteleva ilmapiiri ovat hetkellinen helpotus, jonka kautta haavoitettu sielu yrittää hankkia oikeutta. Vihan hautominen ei kuitenkaan koskaan vapauta, vaan lisää ongelmia. Se johtaa aina syvemmäs katkeruuteen, joka puolestaan tappaa – ei vain elämäniloa, ihmissuhteita ja tulevaisuuden uskoa – vaan myös hengellistä elämää. Silti ihminen ei luonnostaan halua suinkaan armahtaa ja unohtaa, vaan heijastaa kokemaansa vääryyttä toisiin. Katkeruus nimittäin viihtyy ilmapiirissä, jossa pyritään ampumaan syytöksiä kaikkialle muihin. Tätä haavoitettujen otollisuutta vihalle tiedetään hyödynnetyn järkyttävällä tavalla mm. sotien yhteydessä.
Mikä vihaamisen sijaan olisi oikeampi lääke satutetulle? Se on ehdoton anteeksianto. Sanana yksinkertainen, mutta prosessina hidas, uuvuttava ja kivulias. Siinä onnistumiseen ei ole yhtä tyhjentävää keinoa, mutta yksi pätevä suuntaviitta on olemassa. Ihmisen on tultava läpikotaisin syntiseksi ja huomattava, ettei Jumala siltikään rankaise. Kun ihminen tajuaa itsensä yhtä syylliseksi kuin häntä rikkonut osapuoli, vapautuminen on lähellä.
Tähän prosessiin voi saada apua. Joku on kertonut jopa uupumuksen auttaneen. Kun menettää kyvyn ansaita Jumalalta hyväksyntää ja huomaa Hänen jäävän vierelle, se opettaa lähtemättömästi armosta. Joku toinen on kertonut saaneensa avun vakavassa sairastumisen kautta ja kolmas henkilökohtaisessa konkurssissa. Yhteistä näille kaikille on tien loppuminen, seinän nouseminen pystyyn tai inhimillisen toivon menettäminen. Mitä kuvausta haluaakaan käyttää.
Niinpä haluan katkeruuden, kapinamielen ja kiivailun tuhovoimat tiedostaen, rohkaista sinua antamaan anteeksi tänään. Anteeksiantaminen alkaa siitä, että päättää jättää rikkomukset velkomatta. Se ei ole helppoa ja voi vaatia monta päätöstä, mutta vain sen kautta ihminen voi nauttia vapaana Jumalan tarjoamasta matkasta nimeltä iankaikkinen elämä.
Lämmintä kesää kaikille, Mika
