Tiina Parkkisenniemi:
Ajattelin tällä kertaa kirjoitella jostain niin yksinkertaisesta, mutta silti niin monimutkaisesta aiheesta, kuin takkatulesta. Meidän kotimme lämpiää pitkälti puilla ja näin talvisaikaan puista tehtyjä pötkylöitä eli halkoja kuljetetaan pihapiirimme liitereistä mies- ja naisvoimin ahkiossa kotiovelle ja siitä edelleen kohti tulipesiä. Toisinaan meillä lapsivoimatkin osallistuvat halkojen kuljetustalkoisiin, mutta siitä täytyy muotoilla jonkunlainen leikki, jotta toimenpide herättäisi minkäänlaista mielenkiintoa. En nyt kuitenkaan ajatellut puhua korkeasta sähkön hinnasta ja vertailla lämmityskuluja puun ja sähkön välillä, vaan vien meidät miettimään, mitä ihmettä takassa oikein tapahtuu, kun siellä palaa.
Kun puut on saatu aseteltua takkaan, tarvitaan jonkinlainen sytyke eli syttö, jotta tuli alkaisi leviämään ja tarttuisi puihin. Sytön täytyy olla herkästi syttyvää materiaalia, kuten tuohta. Lisäksi tarvitaan happea ja vaikkapa perinteiset tulitikut. Eli ne söpöt pienet puiset tikut, joiden päät voivat olla vaikka siniset tai ruskeat. Minähän en ole mikään kemisti tai fyysikko, jotta osaisin kertoa asiasta yhtään tätä paremmin, mutta omassa elämässäni olen tulta nähnyt ja sitä ihmetellyt; sen omaa, vapaata elämäänsä ja liehuvaa kauneuttaan.
Jos sytyttäisin tyhjässä takassa tulitikun, minulla olisi hetken valoisaa, mutta en saisi aikaiseksi yhtään lämpöä. Jos taas latoisin takan täyteen halkoja, enkä sytyttäisi sitä, minulla olisi edelleen kylmä. Tarvitaan siis puuta että tulta, jotta saan kotini lämpimäksi. Hetkellisesti voin kyllä hakea lämpöä lämpimistä vaatteista ja survoa jalkoihini vaikka useammat villasukat, mutta lopulta sekään ei riitä. Silloin on lähdettävä lämmityshommiin, eli tehtävä tulet takkaan taikka uuniin.
Tulta on ihana katsoa. Kun syttö lähtee palamaan ja hipaisee halkoa, tapahtuu jotain hyvin merkittävää. Tuli tarttuu toiseen puuhun ja taas toiseen ja pian koko takanpesä on täynnä palavia, rätiseviä puita. Ja aina kun heitän palavaan takkaan uuden puun, kas kummaa, sekin syttyy palamaan! Pian suloinen lämpö leviää kotiini ja minä voin heittää korvaavan lämmön tuottajan eli toppatakkini takaisin naulakkoon.
Mitä siis takassa tapahtuu, kun siellä palaa? Siellä tapahtuu valtavan voimakas kohtaaminen. Se lumoaa, lämmittää ja rauhoittaa. Tulen katsominen tekee minut aina yhtä onnelliseksi, kuin olisi jonkun alkukantaisen äärellä, jota ilman ei voi elää. Tuli on myös Pyhän Hengen symboli. Ilman sitä voimme olla kuin kylmässä takassa lojuvat puupökkelöt. Takka pysyy kylmänä ja ympäristö sen lähellä myös. Ihmiset kietoutuvat yhä tiukemmin kaikkiin muihin lämmön lähteisiin.
Pyhä Henki vaikuttaa uskovissa, näin sanotaan. Pyhä Henki asuu meissä, mutta annammeko ja uskallammeko antaa tulen syttyä? Annammeko sen tehdä työtä meissä ja meidän kauttamme? Ihmiset lähellämme tarvitsevat kohtaamista, joten annetaan palaa. Mutta jos Pyhä Henki on tuli, niin Kristus on sitten se, joka on kasannut meidät samaan tulipesään. Näin pöhkösti ajatellen. ”Kristuksen haltuun on uskottu Jumalan koko rakennus. Tämä rakennus olemme me, kunhan loppuun saakka säilytämme rohkeutemme ja luottavaisin ja iloisin mielin tuomme julki toivomme.” (Kirjeestä heprealaisille)
Toivotan sinulle lämpimiä tulen tuijotushetkiä ja siunausta!
Tiina
