Heikki Korppi:
Siinä hän oli. Otin pienet kätensä omiini, silittelin kurttuisia sormia ja ihmettelin kynsiä. Kaikki oli niin kaunista ja täydellistä. Katsoin syvälle vasta auenneisiin silmiin. Niissä oli jotain niin käsittämättömän puhdasta. Silmät kun ovat sielun peili. Nautin onnen tunteesta, jonka oma lapsi sai aikaan. Paljon kiitollisuutta sisältyi tuohon hetkeen, kun hän – esikoispoikani – makasi rintani päällä kotimme sängyllä. Silloin koin kirjaimellisesti sen, kuinka elämä yllätti.
Siitä päivästä eteenpäin maailmani muuttui. Näin monet asiat eri tavalla ja myös monet käytännön asiat muuttuivat. Enää en ollut vain minä, tai vaimoni ja minä, vaan meitä oli kolme, jotka kaikki tarvitsimme toisiamme. Erityisesti tuo pieni elämän alku; hän tarvitsi kaiken turvallisuuden, rakkauden ja avun, jotta hänen huomisensa olisi hyvä huominen. Ne kasvuelementit, jotka pieni lapsi saa, niillä on tutkimusten mukaan erittäin suuri merkitys koko loppuelämän ajaksi. Suuri syy omaan käytökseemme aikuisina johtuu lapsuuden kasvuelementeistä. Nyt isovanhempana ymmärrän ja näen tämän kaiken selvästi. Kuusivuotias Timo totesi kasvatuksesta näin: ”Se, joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti. Sellaisella, joka saa huonon kasvatuksen, on kivaa.” Näinkin voi nähdä lapsen silmin.
Tuon esikoispoikani syntymän jälkeen elämä on yllättänyt monellakin tapaa. Voisin luetella pitkän listan asioita yllättävistä tilanteista ja muutoksista, joita elämä on tarjonnut. Elämä yllättää niin hyvillä kuin huonoillakin kokemuksilla. Kun haaveet ja toiveet vaihtuvat vastoinkäymisten myötä haasteellisiksi, silloin kivakin voi muuttua tuskaksi. Turvallisuuden tilalle astuu pelko, rakkauden tilalle välinpitämättömyys. Työttömyys, sairaus, ihmissuhdeongelmat… ovat tuttuja asioita monille. Siksi peruskysymys kuuluukin:
Mikä on minun turvani ja elämäni perusta, jossa itse voin seisoa tyvenet ja myrskyt kaatumatta?
Ja jos kuitenkin kaadun, miten selviän ylös, jos vielä edes selviän? Viimeiset kaksi vuotta ovat muuttaneet monien käsityksen siitä, mikä on turvallista. Monilta on otettu pois se, mikä on ollut heidän turvansa.
Onneksi on yksi, joka pysyy ja johon voin luottaa; Jumala ja hänen sanansa. Hän on luottamuksen arvoinen. Tämäkin asia on yllättänyt minua monesti elämän aikana. Silloin, kun talous on ollut niin tiukilla, ettei jääkaapissa ole ollut muuta kuin valo ja pitäisi saada lapsille ruokaa, on Jumala osoittanut luotettavuutensa. Silloinkin, kun yleinen mielipide koettelee sinun periaatteitasi ja joudut koetukseen, juuri niissä hetkissä voi itse Elämä näyttäytyä sellaisena, joka vahvistaa uskoasi ja selviydyt. Tai kun on jäänyt yksin, ystävät ovat lähteneet viereltä tai niin kuin nyt omassa elämässäni on uusi tilanne, kun vaimoni siirtyi kesällä kirkkauden lepoon ja jäin yksin, on tämäkin elämänvaihe ollut sellainen kokemus, joka on yllättänyt. Ja varmaan yllätyt, kun sanon, että on yllättänyt positiivisella tavalla. Vaikka kesään on kuulunut paljon inhimillistä surua ja ikävää, on kuitenkin lohdutuksen Jumala pitänyt yllätyksistä huolen. On niin totta, kun hän sanoo: Minä olen sinun kanssasi! Ja kun tämä saa toteutua – Jumala ja minä – voin vakuuttaa, että se on ihanin kokemus ihmisen elämässä. Hän on turva, hän on perusta kaikelle. Jumala osaa yllättää.
Tarhasta lapset olivat retkellä läheisellä hautausmaalla. Illalla äiti kysyi pikku Paavolta: ”No, millaista siellä hautausmaalla oli?” Paavo totesi: ”Ihan hiljaista. Vain pari oli noussut ylös haravoimaan.”
Elämä on yllättänyt monet haavoittaen ja rikkoen. Mutta antakoon pikku Paavon havainto meille toivoa siitä, että vielä löytyy kuoleman keskellä elämää. Joskus elämä voi yllättää myös positiivisesti, sillä vielä on voimassa sanat Häneltä, joka meille jokaiselle on elämän antanut: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon!”
