Erityinen kainuulainen

Mika Komulainen:

Olen Sotkamosta kotoisin ja väittäisin tuntevani kainuulaisuuden kohtuullisen hyvin. Joskin erityispiirteitä on joskus hankalinta nähdä juuri lähiympäristössä. Muutaman vuoden asuminen Keski-Suomessa ja raamattuopistolta saadut ystävät eri puolilta Suomea ovat kuitenkin avanneet asiaa. Yllätyksekseni olen huomannut, että mitä enemmän kainuulaisuutta on alkanut näkemään, sen rakkaammaksi kotiseutu on tullut.

Jokaisella Suomen ”heimolla” on omat huonot ja hyvät piirteensä. Niin myös Kainuulla. Vaikka siitä voidaankin olla montaa mieltä, niin koen että sotkamolaisuus edustaa jollain tapaa perikainuulaisuutta. Seurakuntatyö Sotkamossa on saanut viime aikoina pohtimaan, mitä paikalliset vahvuudet ja toisaalta kasvunpaikat ovat.

Kainuulaisesta erityispiirteistä tulee yleensä ensimmäisenä esille kateus. Se ei sinänsä ole erityispiirre, sillä sitä esiintyy joka puolella Suomea. Sen ilmeneminen sen sijaan vaihtelee. Kainuulainen kateuden erityispiirre ilmenee kateuden sisälleen kätkemisessä. Se on niin sanottua jurnutuskateutta, joka näkyy ainoastaan lähipiirille. Kun Pohjanmaalla kateus suuntautuu omaan tekemiseen, niin kainuulainen tyytyy vaalimaan sitä sisällään.

Pohjamaalaisten on sanottu olevan niin kauan ystäviäsi, kun jaksat kuunnella heidän menestymistään. Kainuulainen suhdemekanismi toimii päinvastoin. Täällä yhteys juuri loppuu itsensä kehumiseen. Siksi vastoinkäymiset ja epäonni saavat joskus liiankin suuren osan mielissämme.

Varautuneisuus uusia asioita ja asukkaita kohtaan lienee myös kainuulainen ”vahvuus”. Olen kuullut Kainuuseen muuttavien hämmästelevän, kuinka paikalliset tivaavat tarkasti syytä muutolle nälkämaahan. Meille lieneekin mahdoton ajatus, että jokin vapaaehtoisesti muuttaisi tänne ja korpi-Kainuu olisi vieläpä mielekäs asuinkolkka. Historiaa tuntevien mielestä varautuneisuus kumpuaa menneistä vuosisadoista, jolloin Kainuuta ”riistettiin” vuoroin idästä ja lännestä. Lieneekö sitten perää?

Suomalaisista on usein sanottu maailmalla, että he ovat työntekijöinä ja ystävinä uskollisia. Myös kainuulaisuutta on kehotettu pitämään ansioluettelossa esillä. Kainuulainen työntekijä on työsuhteissaan yhä lojaali ja pitkäjänteinen työtekijä. Ainakin keskimääräistä enemmän. Ystävyys täällä vaatii yleensä usean vuoden tutustumisen. Sinä aikana ystävyys joko syntyy loppuiäksi tai jää syntymättä.

Kun suomalaisuutta pyydetään kuvaamaan muutamalla sanalla, niin usein ensimmäisten joukossa esiintyy sana ”sisu”. Sisu ja sinnikkyys on vahva piirre myös kainuulaisissa ja arvokasta perintöä menneiltä sukupolvilta. Maakuntalaulusta tutut sanat ”taival lie hankala, olkoon vaan”, kuvaa hyvin tämän sisukkaan kansan asennetta.

Tunteiden ilmaisemisessa kainuulainen on hmm… ”hienovarainen”. En siis väitä, etteikö Kainuussa ilmaistaisi tunteita. Se lieneekin yleinen väärinkäsitys. Kainuulaista tunteiden ilmaisua kuvaa hyvin mielestäni tarina, jossa Kainuussa eleli mökissään vanha pariskunta. Perinteisen mallin mukaan isäntä oli mieltynyt halkojen hakkaamiseen ja emäntä toimitti askareita enemmän sisällä. Emäntä tunsi joskus kiukkua, kun ukkoa tuntui kiinnostavan enemmän halot kuin yhteiselämä. Pinojen pituus laskettiin jo sadoissa metreissä, kun eräänä päivänä yhteiselolle tuli piste. Ukko-kulta kuoli pinonsa äärelle ja emäntä jatkoi elämää mökissänsä. Eräänä kylmänä pakkasiltana emäntä puita poltellessaan ymmärsi, miksi isäntä oli niin sisukkaasti varastoinut polttopuita. Kainuulainen rakkaus ilmenee usein arkisena huolenpitona.

Entäpä kainuulainen seurakuntaelämä. Miten nämä erityispiirteet heijastuvat siinä? Pitkälti sanoi kuin muissakin ihmissuhteissa. Seurakunnan tulisi olla paikka, jossa jokainen tietää olevansa hyväksytty vajavaisena. Se poistaa epäonnistumisen pelkoa, kohtaamisen vaikeutta, sulkeutuneisuutta, yksinäisyyttä ja tätä kautta myös kateutta. Seurakunta ei ole täydellisten joukko, vaan armahdettujen syntisten joukko. Itse näen sotkamolaisissa ja kainuulaisuudessa paljon edellytyksiä terveelle, pitkäjänteiselle, sydämelliselle ja kehittyvälle seurakunnalle. Kun se vain tapahtuu yhdessä uskovien ja Jeesuksen kanssa.

Siunattua syksyä!

Mika

BLOGI

Uusi blogiteksti vaihtuu joka toinen viikko.

Blogikirjoitukset eivät välttämättä edusta Sotkamon Helluntaiseurakunnan virallista linjaa, vaan ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta uskosta ja elämästä. Kirjoitusten tarkoitus ei ole antaa vain vastauksia vaan myös herättää kysymyksiä.

Blogia kirjoittavat:

Uusimmat blogitekstit

Muumitikkarit

Julkaistu : 6.10.2021

Erityinen kainuulainen

Julkaistu : 23.9.2021

Siunatkaa!

Julkaistu : 16.9.2021

Kova jätkä!

Julkaistu : 30.8.2021

Arkista jumalanpalvelusta

Julkaistu : 24.8.2021

Sydämen huokaus.

Julkaistu : 3.8.2021

Aarre

Julkaistu : 8.7.2021

Vauvaterveisiä

Julkaistu : 11.6.2021

Yhteys on enemmän

Julkaistu : 2.6.2021

Hyvää äitienpäivää!

Julkaistu : 9.5.2021

Maaliin asti!

Julkaistu : 24.4.2021

Opistonmäen opettamaa

Julkaistu : 10.4.2021

Pääsiäinen

Julkaistu : 31.3.2021