Hyljättynä?

Tiina Parkkisenniemi:

Oletko koskaan seikkaillut vanhoissa, hylätyissä rakennuksissa tai hiippaillut sellaisen lähistöllä? Minusta sellainen on jännittävää, joskin hieman surullista. Selitän kohta, miksi. Viime kesänä pyöräretkellä pysähdyin kaivostyöntekijöille rakennetuille parakeille, jotka olivat kuhisseet joskus kaivoksen alkuaikoina elämää. Nyt parakkien etuseinät olivat kaatuneet maahan ja pihalla lojui kaikenlaista tavaraa vessanpöntöistä rautanauloihin. Parakkien edustalla oli myös vanhoja, hylättyjä autoja. Hyppäsin yhden aavemaisen parakin sisälle ja tunsin kummallista pelkoa. Entä jos täällä olisikin vielä joku? Hyvin pian kuitenkin ymmärsin, että oma vilkas mielikuvitukseni se oli vain kaverinani. Parakin sohvalla lojui erään työntekijän kypärä, tiskipöydällä oli kuppeja ja seinällä kukkatauluja. Parakeissa oli vietetty aikaa työpäivän jälkeen, katseltu TV:tä, juteltu, levätty ja valmistauduttu seuraavaan työpäivään oman työporukan kesken. Mietin, missähän nämä ihmiset nyt olivat.

Mietin myös, miten ihmeessä rakennukset olivat päätyneet tuohon kuntoon. Ensin hylätystä rakennuksesta on kadonnut lämpö ja se on alkanut kylmetä. Lumet talvella ovat tehneet myös oman tehtävänsä, ellei tihutyöt. Kun rakennukseen pääsee kosteus, se alkaa lahota. Vanhakin talo pysyy pystyssä niin kauan, kunnes katto on kunnossa, mutta katon romahdettua peli on sillä selvä. Jotenkin tällainen hylkäysprosessi on minusta aina niin surullista, sillä se johtaa hajoamiseen, tavalla tai toisella. Hylätty parakki toi mieleeni hylätyn ihmisen ja sen prosessin, mitä ihmisellekin tapahtuu, jos hän kokee elämänsä aikana hylätyksi tulemista. Hylätyksi tulemisen kokemukset, kuten lapsuudessa koettu välinpitämättömyys ja hoivan puute vanhemmilta, kiusaaminen tai ulkopuolelle jääminen aiheuttavat syviä tunne-elämän haavoja ja vaikeuksia oman identiteetin löytämisessä.

Hylätyksi tullut alkaa elämään hylätyksi tulemisen pelossa, jonka myötä hylätty hylkää mukavastikin alkaneet ihmissuhteet, koska pelkää tulevansa hylätyksi ensin. Toiset eivät voi ymmärtää tällaista käytöstä, sillä eihän se ole missään määrin tervettä. Hylätyksi tulemisen pelko johtaa siihen, ettei henkilö ole oma itsensä ihmisten parissa, koska haluaa usein miellyttää muita. Hän on myös hylännyt itse itsensä. Kun kirjoitan tästä, kirjoitan myös omasta kokemuksesta. Olen yhä edelleen eheytymisen tiellä omassa rikkinäisyydessäni, mutta Jumala on ohjannut elämääni ihmisiä, jotka ovat  auttaneet minua kasvamaan ja löytämään oman itseni niiden roolien keskeltä, joita olen elämäni aikana tietoisesti tai tiedostamatta näytellyt. Sisimmässäni on rauha, että Jumala vie aloittamansa työn loppuun, kuten on sanassaan luvannutkin. Niin myös tapahtuu sinunkin kohdalla, joka painit erilaisten asioiden ja vaikeuksien keskellä.

Kun tällainen hylätty kortteeri saa asukkaita, jotka alkavat korjata tätä ja pitää tästä huolta, rapistunut rakennus alkaa ajan mittaan kukoistamaan kaunista elämää, johon se on tarkoitettukin. Ehkä rakennus ei näytäkään enää samalta, kuin se oli rakentaessa, mutta se on ehjä, se kutsuu luokseen ja sen sisällä palaa valo. Hylätty hökkeli on muuttunut kodiksi. Ihmisen hylkäämisen haavat paranevat myös ihmissuhteissa, sellaisissa kohtaamisissa, joissa ei ole pelkoa tulla hylätyksi tai mitätöidyksi. Voi olla aluksi vaikeaa luottaa ihmisiin ja siihen, ettei tule hylätyksi, kun uskaltaa vilauttaa omaa aitoa itseään. Mutta entäpä jos ottaakin sen rohkean askeleen ja avautuu jollekin luotettavaksi kokemalleen ihmiselle? Se on kyllä riskin arvoinen asia. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että ihmiset yleisesti ottaen hyväksyvät aitouden. Toki sen aidon oman itsensä löytäminen voi olla pitkäpiimäinen prosessi, mutta itseäni on auttanut se, että mietin, mistä asioista olen nauttinut lapsena – silloin, kun tekemisessä ei ollut sensuuria tai itsekritiikkiä. Millainen olin, mitä aina halusin tehdä, mitkä asiat toivat minulle iloa, mitä osasin kuin luonnostaan? Lapsena ihminen on taatusti aidoimmillaan.

Tärkeintä on, ettet enää hylkäisi itseäsi, joka koet, että hylätyksi tulemisen pelot vaikuttavat elämääsi ja ihmissuhteisiisi. Ota rohkeasti apu vastaan, olipa se esimerkiksi terapiaa tai ammattimaista sielunhoitoa. Parhaimmillaan seurakuntayhteys on myös hoitavaa. Elämä voi milloin tahansa muuttua parempaan suuntaan, olitpa sitten minkä ikäinen tahansa. Minä en koskaan myöskään unohda rukouksen voimaa. Meillä on ihmeellinen, parantava ja rankkojakin sielun haavoja sitova Jumala, joka lähettää meille juuri oikean avun juuri oikeaan aikaan.

Siunausta päivääsi!

BLOGI

Uusi blogiteksti vaihtuu joka toinen viikko.

Blogikirjoitukset eivät välttämättä edusta Sotkamon Helluntaiseurakunnan virallista linjaa, vaan ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta uskosta ja elämästä. Kirjoitusten tarkoitus ei ole antaa vain vastauksia vaan myös herättää kysymyksiä.

Blogia kirjoittavat:

  • Marko Selkomaa

  • Toiminnanjohtaja (Avainmedia) ja evankelista.

Uusimmat blogitekstit

Voitamme sieluja!

Julkaistu : 21.11.2020

Kiitoksen aika

Julkaistu : 4.11.2020

Hyljättynä?

Julkaistu : 26.10.2020

Lähimmäisyydestä

Julkaistu : 8.10.2020

Hirvikärpäsiä, onhan meitä?

Julkaistu : 16.9.2020

Heinä

Julkaistu : 7.9.2020

Erkki Korhosen muistolle.

Julkaistu : 29.8.2020

Vapauteen!

Julkaistu : 14.8.2020

Tarina Toivon puutarhasta

Julkaistu : 5.8.2020

Masennuksesta

Julkaistu : 26.7.2020

Pidä huolta itsestäsi!

Julkaistu : 30.6.2020

Poika

Julkaistu : 23.6.2020

Yöllinen hätärukous

Julkaistu : 17.6.2020

Tämä kesä on erilainen

Julkaistu : 10.6.2020

Uskaltaisikohan sen uskoa?

Julkaistu : 2.6.2020