Tiina Parkkisenniemi:
Aina välillä mieleeni nousee Raamatun jae: ”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että me saisimme viisaan sydämen”. Viime aikoina Luoja on tässäkin asiassa konkreettisesti opettanut, kun nuori uskonsisar lähti taivasmatkalle autokolarin myötä. Kun lähtijä on ollut osa omaa elämää, Luojan opetus tulee lähelle omaa sydäntä. Sisimmässäni on kuitenkin ymmärrys, että sisar on päässyt sellaiseen kotiin, jossa hänellä on valtavan hyvä olla, sillä tämä maailma ei olisi voinut tarjota hänelle mitään parempaa eikä edes mitään yhtä hyvää. Elämä on lyhyt ja kaikki mitä askaroimme eläessämme jäävät kuoleman myötä niille sijoilleen. Kysynkin ehkä turhan pessimistisesti, mutta mitä väliä silloin on elää? Eikö olisi helpompaa vain olla syntymättä, kun kaikki täällä on kuitenkin turhaa ja tuulen tavoittelua? ”Mitä hyötyä ihmiselle on kaikesta vaivannäöstä, jolla hän vaivaa itseään auringon alla?” kysyy Saarnaajakin.
Kun katson omaa lastani, joka on maailmanluokan totuuden torvi ja humoristi, tiedän, ettei elämä ole yhdentekevää, vaan se on jopa suuri ihme. Elämä on oikeasti valtava lahja. Peiliinkin katsoessani voin vaikka vilkuttaa itselleni ja sanoa: ”Hei ihme, mitäs sinulle tänään kuuluu”? Odotamme perheeni kanssa myös tältä vuodelta yhtä pientä (tai suurta) ihmettä, sillä huhtikuussa on laskettu aikani ja uusi perheenjäsenemme pääsee näkemään ensimmäistä kertaa päivänvalon ja vetämään happea omilla keuhkoillaan. Jos ja kun kaikki vain menee niin kuin toivottu ja rukoiltu on. Tällä hetkellä pienokainen voi hyvin, potkii välillä voimakkaastikin kohdussa ja elää elämäänsä symbioosissa kanssani. Kaikki mitä tunnen ja syön välittyvät hänelle kauttani. Raskaana ollessa elämä tahtoo vähän pyöriä oman navan ympärillä, sillä sen alla onkin jotain valtavan ihmeellistä, jotain käsittämättömän kaunista ja ainutlaatuista.
Oletko sinä sitten koskaan miettinyt, mitähän tarkoitusta varten Luoja on sinut luonut? Miksi ihmeessä olet syntynyt? Nämä ovat suuria kysymyksiä, joihin jotkut voivat elämänsä aikana jopa löytää vastauksen. On mielenkiintoista ajatella, että kaikkien meidän elämämme päivät ovat kirjoitetut Kaikkivaltiaan kirjaan, ennen kuin olemme eläneet niistä yhtäkään. Uskon kuitenkin, että meidät on luotu palvelemaan toisia. Tulihan Kristuskin maan päälle palvelemaan, eikä ottamaan palveluksia vastaan. Jumalan johdatuksessa voimme löytää oman palvelustehtävämme, jolla voimme rakentaa ja auttaa toinen toistamme omilla taidoillamme, tiedoillamme tai muilla lahjoillamme. Ennen kuin näin tapahtuu, täytyy kaiken perustana ja pohjana olla rakkaus lähimmäiseen. Ilman rakkautta palveluksen teko voi nousta itsekkäistä lähtökohdista. Onko siis ihmisen tärkein tehtävä maan päällä vain rakastaa lähimmäistä? Jos Raamattua vilkaisee, Jumalan rakastamisen ohella ihmisen tärkein ohjenuora on todellakin rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään.
Jokainen meistä on yhtä arvokas ja tärkeä ja jokaisen tulisi saada kokea olevansa merkityksellinen. Se vahvistaa ihmisen identiteettiä ja lisää elämänlaatua. Olipa sitten minkä ikäinen tahansa, jokaisella on jotakin annettavaa. Vaikka jonkun mielestä esimerkiksi elämän ehtoopuolella oleva vanhainkodin asukas ei olisi enää yhteiskunnan kannalta tuottava yksilö, niin kuvitella miten paljon opetettavaa iäkkäällä voikaan olla. Vanha ihminen kertoo jo pelkällä olemuksellaan elämästä – kaikkea emme voi elämässä kontrolloida, emme hallita, kaikkiin kysymyksiin emme välttämättä saa vastauksia ja nuoruus ja notkeus on nopeasti haihtuvaa. Ehkäpä vanhat opettavat juuri sen, mitä meidän täytyykin oppia; että elämä on lyhyt. Miten voisimmekaan elää sen viisaasti?
Syvällisiä pohtien ja sinua siunaten.
”Vain tuulen henkäys
ja perhosen siivenisku
on elämän pituus ja leveys
Miksi surisimme turhaan
sillä Totuudessa ikuinen elämä”
