Tiina Parkkisenniemi:
Oli jouluaattoilta,
salolla tuntemattomalla.
Pieni tonttunen,
pitkäpartainen,
palasi vartiolenkiltään
ja tapasi matkallaan
Lain ja Rakkauden.
Laki tuli ensin vastaan
ja uhkaili ainoastaan,
että jos mun porukoihin mielit
on sun tehtävä
just niin kuin käsken.
”Alappa joulupykäliä noudattamaan,
ja itseäsi virheistä kurittamaan!”
Pieni tonttunen
kuulemastaan säikähti,
ja nukkuva metsäjäniskin
karkuun käpälillään karautti.
Pitkäpartainen
lumipenkkaan piiloutui,
siellä kotvan paleli
ja sammunutta lyhtyään
tulitikuilla sytytteli.
Mutta kuinkas ollakaan,
Rakkaus löysi tonttusen,
ennen kuin tämä piilostaan
esille kaivautui.
Rakkaus tontulle käden ojensi
ja sanoi; tulehan jo,
älä kuuntele lipevää Lakia,
sen sanat ovat pelkkää valhetta.
Luota minuun,
niin näet kyllä,
on tähtitaivaan yllä
tuo kirkas tähtönen,
joka muistuttaa,
että kerran seimeen mä
synnyin ja pelastamaan
sua ilomielin ryhdyin.
Pieni tonttunen
partaansa sormeili,
sanat nämä mieltä lämmitti
ja ajatus seimestä hymyilytti.
”On minullakin tallissa
poroja pari,
mutta lasta en moisessa
paikassa ole nähnyt mä kovin!”
Rakkaus hymyili
ja naurahti,
kyllä totisesti ystävä
olet sä verraton.
”Kun mua sä seuraat,
sä ikuisen joulun saat,
mutta siihen mä en
sua saa pakottaa.”
Ikuinen joulu,
aprikoi tonttu,
niin paljon on työtä,
en anna mä myötä!
Rakkaus halasi ja lohdutti,
on joulu tuo
ilon ja levon aikaa,
ja juuri nyt parasta aikaa,
lämpiää tuvassa
jouluinen puuro,
sen sulle mä tonttunen tarjoan
ja usko tai älä,
myös niin paljon enemmän.
Niin tonttu ja Rakkaus
läksi iltatähtien alla
vieri vierekkäin kulkemaan
ja tuvan savupiipusta
tuprusi joulun sanomaa.
Mutta minne jäi Laki?
Sitä tarina ei kerro,
ehkäpä yksin kuusenjuureen,
toisia tonttuja pelottelemaan.
Siunattua, rakkauden täyteistä joulunaikaa sekä onnellista uutta vuotta 2020!
