Tiina Parkkisenniemi:
Rakkaus syntyi sinne, missä oli tilaa
Olen tässä miettinyt, että mitä on todella joulu. Mitä se sinulle on? Onko se juhla keskellä vuoden pimeintä aikaa, joka saa ihmiset ripustamaan jouluvaloja ja lyhtyjä pihamaalle ja kuuntelemaan niitä tuttuja joululauluja vuodesta toiseen? Vai kenties juhla, jonka voisi skipata vuoden kierrosta kokonaan turhana hölynpölynä? Luulen myös, että joulu saa toiset tuntemaan itsensä entistä yksinäisemmiksi. Jos kauppoihin katsoo, niin monenlaista krääsää on silloin tarjolla ja ihmisiä houkutellaan ostamaan läheisilleen mitä hienompia lahjoja. Luin Aku Ankkaa, jossa Mummo Ankka ja Hansu Hanhi viettivät erittäin rattoisan joulun kahden kesken, kun hukkasivat kaupungista ostamansa lahjat lumipyryssä ja joutuivat askartelemaan lahjat itse. Ajattelin, että tämähän on hienoa asennekasvatusta nuoremmalle sukupolvelle, sillä ei kaiken tarvitse olla marketeista hankittuja uusia Iphoneja, droneja jne. Mutta, alkuperäiseen kysymykseeni, ”mitä on todella joulu”, olen vastauksen suhteen hieman hukassa. Ehken kykene selittämään joulun olemusta tyhjentävästi, mutta voin kertoa mitä se minulle merkitsee.
Minä olen aina pitänyt joulusta. Rakastin lapsena kotimme jouluperinteitä, kuten kuusen koristelua, joulupuuron syöntiä kynttilöiden valossa ja joulusaunaa, sekä tietenkin pipareiden ja torttujen leivontaa. Kerrottiin meillä muistaakseni lapsena myös Jeesus-vauvasta, joka syntyi talliin ja tallissa kävi tietäjiäkin tuomassa mielenkiintoisia lahjoja vauvalle. Kun olen maalla kasvanut, niin tiesin, millaista on köllötellä heinäkasan päällä ja miltä navetta tuoksuu. Ei se minusta ollut hassumpi paikka, vaan oikeastaan ihan turvallinen ja kotoisa rakennus. Jos aasit, härät ja muut kotieläimet olivat Marialle synnytysapuna, niin onhan siinä ollut kiinnostuneiden katselijoiden joukko. Muistan ainakin, miten lehmät olivat todella uteliaita ja olisivat halunneet aina syödä toppakinttaani käsistäni. Lehmät myös osaavat vain olla ja rakastaa.
Joskus lapsena jouluaatto kuitenkin teki minut mietteliääksi. Kaikki se joulua varten tehty työ ja vaiva valui siinä hetkessä tyhjiin, kun joulupukki oli käynyt ja lahjat jaettu ja avattu. Kysyinkin itseltäni, että tässäkö tämä oli? Kaikki tämä hössötys yhden joulupukin takia? Ennen jouluaaton h-hetkeä sytytin enkelikellon kynttilät ja katselin sen hennosti kilahtelevia metalliosia ja tiesin, että kohta joulun illuusio puhkeaa. Taisin olla aika melankolinen lapsi. Nyt aikuisena muistelen lämpimästi lapsuuden jouluja ja valmistelen joulua omalle lapselle. Onhan joulu lapsien juhla. Kristikansan joulun päätähtikin on hyvin pieni vauva, vaikka eihän Hän vauvaksi ole jäänyt. Vain Jumalan Pojalla oli pokkaa vedellä makeita vauvan unia elukoiden ruokakaukalossa. Rakkaus syntyi sinne, missä oli tilaa.
Parina viimeisenä jouluna joululauluista onkin puhutellut kaikista eniten se vanha kappale, jossa lauletaan, että ”voit joulun elää joka päivä vaan, ja parhaat vuotes tulet tuntemaan, jos vain Joulun Lapsi saa sydämessäs asustaa, niin silloin joulu luonas aina on”. Tähän sanomaan ei ole muuta lisättävää. Joulu on joka päivä, kun Joulun Lapsi asuu sydämessä. Se ei lopu joulupukin vierailuun eikä siihen, kun kinkku ja herkut loppuvat jääkaapista. Lahjojakin Joulun Lapsi jakaa ympäri vuoden, ihan jokaisena päivä. Jos vain voit, tee tämän epätavallisen vuoden jouluna tilaa jouluevankeliumille, sen ikiaikaiselle, katoamattomalle sanomalle. Se on mielestäni paras lahja, jonka voi saada ja antaa itselleen ja toisille.
Rauhaisaa Joulua!
