Tiina Parkkisenniemi:
Kaisa pyöräili kotiinsa Tunturi-pyörällä, jonka hän oli varastanut R-Kioskin pihasta. Pyörä oli haalistunut auringon paahteessa ja sen lokasuoja repsotti vääntyneenä. Kaisa oli pienessä sievässä ja hikoili, pyörä teki pientä mutkaa jalkakäytävällä, mutta Kaisa oli tyytyväinen, ettei vastaan tullut kuin satunnaisia koiran kusettajia tähän aikaan kesäyöstä. Kaisa oli tulossa Nollataulusta, joka oli ollut vuosia hänen lempikapakkansa. Kaisaa kutsuttiin myös Karaoke-Kaisaksi, sillä hän oli Nollataulun tunnetuin karaokelaulaja. Kaisa uskalsi laulaa kaljapöhnän siivittämänä kaikkea Nightwishistä Olavi Virtaan, sillä hän oli oman elämänsä tähti ja sankari, vain sankarin viitta puuttui. Kaisa sinkutti Tunturilla helluntaiseurakuntatalon ohi. ”Tekopyhät jeesustelijat ja lahkolaiset tuotakin paikkaa pyörittävät”, Kaisa tuumasi ja sylkäisi seurakuntarakennukseen päin.
Loppu kotimatkasta sujui omissa sekavissa ajatuksissa. Laskuhumala aiheutti apean ja heikon olon, mutta Kaisa yritti työntää mielestään häntä usein piinaavat ajatukset; vuosien takaisen avioeron, lapsensa kuoleman, useat työpaikan menettämiset alkoholin vuoksi ja lapsuuden aikaiset koulukiusaamiset. Hän eli juuri nyt sellaista elämää, mitä halusikin ja hän oli omasta mielestään vapaa kaikista sidoksista. Kaisa ei myöskään halunnut muistella, että välit toiseen lapseen olivat katkenneet, sillä hän oli ajanut tämän ulos talostaan puukolla uhkaillen, kun lapsi oli kaatanut hänen Tapio-pullon sisällön viemäristä alas. ”Mitä menikin tekemään sellaisen tempun”, Kaisa rääkäisi ääneen ja havahtui siihen, että olikin täynnä vihaa. Loppu kotimatkasta sujui kovassa adrenaliiniryöpyssä ja Kaisa kitkutti pyörällä kotiovensa eteen ropeltamaan lukkoa auki, mutta käsi ei toiminut niin kuin hän olisi halunnut. Ovi ei auennut useista epäonnistuneista yrityksistä huolimatta ja Kaisa sammui etuovellensa. Peitoksi hän kerkesi kääriä virttyneen ja oksennukselle haisevan ovimaton. Nyt oli hyvä ja lämmin olla, kohta kesäinen auringonpaiste lämmittäisi lisää.
Seuraavana päivänä sama kapakkareissu toistui taas. Rahaa oli vielä tässä vaiheessa kuuta kaljoitteluun ja Kaisa oli siitä syystä onnellisimmillaan. Kotiin palatessa pyörästä kuitenkin katkesi kettingit. ”Ja just tässä lahkolaisten piruntorjuntabunkkerin edessä”, noitui Kaisa. Kaisa oli juuri kerennyt helluntaiseurakunnan kohdalle ja joutui tyytymään tappioonsa varastetun pyörän suhteen ja nousi taluttamaan naisten Tunturia. Samalla hän kuitenkin ikäväkseen huomasi, että häntä vastaan käveli vanhempi nainen seurakuntatalon pihalta. ”Hei sinä, tarviitko sä apua? Pyörästäsi taisi mennä ketjut.” nainen vilkutti ja huiskutti hänelle. ”Ai meinasitko mulle ketjuiksi muuttua?” Kaisa tokaisi takaisin. Nainen ei kuitenkaan ollut kommentista moksiskaan vaan tuli Kaisaa vastaan. ”Minä voin lainata sinulle omaa pyörääni, jos tuot sen huomenna takaisin tähän seurakunnan pihalle.” rouva sanoi ystävällisesti. Kaisa oli yllättynyt tästä kohteliaisuudesta. Yllätyksekseen Kaisa huomasi pian juttelevansa naisen kanssa ja ajavansa kotiin lainapyörällä. Se kulki paremmin kuin R-Kioskin edestä varastettu ja Kaisa ajatteli mielessään, ettei ikinä palauttaisi pyörää takaisin.
Aamulla Kaisan omaatuntoa kuitenkin pakotti. ”Omituista”, tuumasi Kaisa. Kaisasta tuntui, että hänen täytyi mennä palauttamaan pyörä sille kiltille rouvalle, joka oli sen ylen ystävällisesti antanut hänelle lainaan. Seurakuntatalon pihalle saavuttuaan hän ei nähnyt ketään, mutta pian rakennuksen ovesta astui ulos pyörän lainannut rouva. ”Kiitos, kun tulit palauttamaan pyörän”, nainen sanoi hymyillen. ”Ole hyvä vain”, Kaisa sopersi. Yhtäkkiä vanha rouva kysyi, että saisiko vielä rukoilla Kaisan puolesta. Karaoke-Kaisa ei oikeastaan tiennyt, mitä rukoileminen oli ja mielikuvissaan hän näki vain papin lausumassa Isä Meidän-rukousta kirkon edessä. Hämmästyneenä oudosta kysymyksestä Kaisa sai suustaan vain sanat ”siitä vaan”. Vanhempi rouva aloitti vuolaan rukouksen kiittämällä Jeesusta Kaisasta ja kiittämällä siitä, että Jumala on luonut Kaisan omaksi kuvakseen. Nainen rukoili Kaisan sisimpien haavojen paranemisen puolesta, joita oli paljon. ”Mistä hän ne muka tiesikin?” Kaisa tunsi, että kyyneleet olisivat pian virtaamaisillaan hänen kasvoilleen ja häpesi. Outo lämpö virtasi hänen kehoonsa ja Kaisa tunnusti, että rukous teki kummallisia temppuja hänen tunne-elämälleen.
”Älä huoli. Minäkin olen parantunut alkoholismista”, sanoi rouva rukouksen päätyttyä. ”Se kesti kuitenkin vuosia, mutta Jumala on uskollinen. Hän ei hylkää eikä jätä sinua, vaan haluaa vain parastasi ystävä hyvä”, rouva sanoi lempeästi. Kaisa oli ymmällään kaikesta tapahtuneesta ja antoi nyt itkun tulla, koska ei pystynyt enää pidättelemäänkään sitä. Viimeksi hän oli itkenyt näin paljon silloin, kun hänen lapsensa oli kuollut työonnettomuudessa, mutta sen jälkeen Kaisa oli kovettanut sydämensä, sillä eiväthän sankarit itke. ”Kiitos kaikesta”, sanoi Kaisa kyynel poskellaan. Vanhempi rouva esitteli itsensä Ailiksi ja sanoi Kaisan olevan tervetullut kyläilemään hänen luokseen milloin vain sekä seurakunnan tilaisuuksiin. Kaisa kiitti vielä kutsusta ja palasi taas ajatuksiinsa vajonneena ja jalkapatikalla kotiinsa. Ehkä hän jonain päivänä kyläilisikin Ailin luona, jos vain kukaan hänen kapakkakaverinsa ei saisi tietää tapahtuneesta. Jumala oli tehnyt ensimmäisen intervention Karaoke-Kaisan elämään.
P.S. Tarina on fiktiota, mutta se voisi olla myös täyttä totta, sillä Jumala on kutsunut meidät rakastamaan ja kohtaamaan lähimmäisiämme sillä rakkaudella, jolla Hän meitä rakastaa.
