Keskeytys

Heikki Penttinen:

Etiopian viileillä vuorilla oli vielä hämärää, kun harmaatukkainen sidamovanhus kietaisi paksun puuvillaviittansa ympärilleen, otti käteensä pitkävartisen keihäänsä ja alkoi matkansa naapurikylässä meneillään oleviin pääsiäisjuhliin. Mitä jumalan palvelemiseen tulee, niin isiltä perityt uhrilehdot lujine bambusäleistä punottuine aitoineen ja jyhkeine uhripuineen olivat tulleet hänelle tutuiksi jo nuoruudesta asti. Varsinkin vaikeina vaaran tai kuivuuden aikoina oli lehdoissa virrannut kymmenien uhrihärkien veri ja palvontapuiden rungot olivat valkoisinaan isien hengille uhratusta voista.

Tämä oli nyt vanhan miehen ensimmäinen matka kristittyjen juhlille. Jo viime vuonna oli tehnyt mieli. Kirkkoon matkaavien nuorten laulu ja kaukaa kuuluvat rummut olivat vetäneet häntä puoleensa, mutta lähtemisen esteenä oli ollut vielä paljon epäluuloa, pelkoa ja murhettakin: ”Nämähän turmelevat kansamme perinteen ja vihastuttavat henget!”

Keihään piikillä varustetusta varresta oli vanhus saanut tukea sumuisen laakson liukkaalla polulla. Noustuaan heräävien kyläryhmien ja valebanaanilehtojen läpi aamuauringossa kiiltelevälle niitylle näki vanha mies jo matkansa pään, pitkän, peltikattoisen ja saviseinäisen kirkkorakennuksen harjaristeineen. Suuri talo näytti jo olevan täynnä juhlivaa kirkkoväkeä. Avoimella ovella tungeksi nuoria ja kaikkien ikkunaluukkujen edustatkin olivat kuulijoiden kansoittamat. Vanhus kohensi viittaansa, asetti keihäänsä pystyyn lähelle kirkon ovea ja astui sisälle. Täpötäysi huone ei häntä huolettanut. Nuoret miehen kimpoilivat jo seisomaan luovuttaakseen paikkansa nähdessään hänen tulonsa. Taakse hänellä ei ollut tarvetta jäädä. Hän oli tullut kuulemaan, mitä puhutaan, ei istumaan. Nuorten penkillä ei ollut hänen paikkansa. Se löytyi vanhempien miesten viereltä.

Voi sitä yhteisen laulun, kätten taputuksen ja rumpujen voimaa! Voi sitä nuorten kuorojen riemua! Voi sitä ylistyksen pauhua Jumalan ja Kristuksen kunniaksi! Tämän takia kannatti tulla tuo aamuinen taival. Ensin oli muutamia lyhyitä puheita, sitten nousi puhujapaikalle ulkomaalainen mies. Hänen tukkansa muistutti aasin häntää ja hänen ihonsa oli saman värinen kuin sanomalehti. Ulkolaisen suusta tuli amharan kieltä. Sitä ei vanha mies ymmärtänyt, mutta onneksi ulkomaalaisen rinnalla seisoi Timoteus, joka tulkkasi tämän epäselvät sanat selvääkin selvemmälle sidamo-kielelle!

Paljon oli puheessa uusia asioita: syntiinlankeemus, Jumalan Pojan tulo ihmiseksi, ristiinnaulitseminen – ja sitten: ”Miksi etsitte elävää kuolleitten joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.” Ja vielä: ”Jeesus sanoi heille: Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse.”

Silloin sidamovanhus nousi seisomaan täpötäydessä kirkossa. Hän kohotti kätensä merkiksi siitä, että hänellä on nyt tärkeää sanottavaa. Puhuja ja tulkki vaikenivat, samoin monisatapäinen juhlakansa. ”Anteeksi, että keskeytän”, aloitti vanhus kuuluvalla äänellä, ja jatkoi: ”mutta en voinut enää hillitä itseäni. Kun aamulla lähdin majastani, uskoin tulevani
jonkinlaiseen jumalan muistojuhlaan ja hänen henkensä lepyttämiseen, mutta siitä hetkestä alkaen, kun tulin tähän huoneeseen, olen tullut vähitellen ymmärtämään, että olen saattanut erehtyä. Nyt kysynkin teiltä puhujilta, vanhimmilta ja oikeastaan teiltä kaikilta: Tarkoitatteko te todella sitä, että tämä Jeesus, Jumalan poika, joka naulattiin ristiin, tapettiin ja haudattiin,
on nyt, vielä tänä päivänä elossa? Tarkoitatteko sen lisäksi, että hän on elossa hän voi hyvin ja on vielä täysissä voimissaan, on valmis auttamaan meitäkin, näiden syrjäkylien köyhiä asukkaita? Jos te sanotte, että tämä on totta, niin tästä päivästä alkaen tahdon minäkin tietää hänestä enemmän ja tulla tuntemaan hänet.”

Puheeni keskeytettiin hyvillä kysymyksillä. Jumala oli keskeyttänyt minun turhanpäiväisen touhuamiseni jo paljon aikaisemmin. Tämänhetkinen maailmantilanne ja oman elämänkin asiat kutsuvat minua jälleen havahtumaan, pysähtymään ja tutkimaan, mikä tänään on minulle hyvistä asioista parhainta, tärkeistä tärkeintä, kehällisistä keskeisintä ja pintakiiltävistä ydintä.

Tänä ”keskeytettynä keväänä”, pääsiäisjuhlan lähestyessä, voimme pysähtyä tutkimaan, olisiko meille mahdollista kiitollisin mielin yhtyä seuraaviin Paavalin sanoihin: ”Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu” (Fil. 3:8).

BLOGI

Uusi blogiteksti vaihtuu joka toinen viikko.

Blogikirjoitukset eivät välttämättä edusta Sotkamon Helluntaiseurakunnan virallista linjaa, vaan ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta uskosta ja elämästä. Kirjoitusten tarkoitus ei ole antaa vain vastauksia vaan myös herättää kysymyksiä.

Blogia kirjoittavat:

  • Marko Selkomaa

  • Toiminnanjohtaja (Avainmedia) ja evankelista.

Uusimmat blogitekstit

Pidä huolta itsestäsi!

Julkaistu : 30.6.2020

Poika

Julkaistu : 23.6.2020

Yöllinen hätärukous

Julkaistu : 17.6.2020

Tämä kesä on erilainen

Julkaistu : 10.6.2020

Uskaltaisikohan sen uskoa?

Julkaistu : 2.6.2020

Uskaltaudu lähemmäksi!

Julkaistu : 26.5.2020

Täyttykää Hengellä

Julkaistu : 20.5.2020

Elämä on suuremmissa käsissä

Julkaistu : 12.5.2020

Pesitkö kätesi?

Julkaistu : 5.5.2020

Tie kuntoon (Osa 2)

Julkaistu : 30.4.2020

Tie kuntoon! (Osa 1)

Julkaistu : 23.4.2020

Millä ikävä lähtee?

Julkaistu : 18.4.2020

Minun pääsiäiseni

Julkaistu : 8.4.2020

Keskeytys

Julkaistu : 25.3.2020