Kova jätkä!

Kiitos KAN ry:lle vierailusta seurakunnassamme.
Vierellä kulkija -koulutustilaisuudessa yhdistyksen toiminnanjohtaja Jouko Vuorenniemi luki loistavan runonsa, jonka laitan tähän kaikille luettavaksi ja sisäistettäväksi.

Miten toimii kova jätkä?

Mistä me tunnemme Kristukseen juurtuneen,
itsekeskeisestä elämästä palvelemaan muuttuneen?
Hän ei tarvitse itselleen ihailijoita,
vaan hänelle vihamiehetkin ovat rakkaita.

Hän kulkee heikon rinnalla,
palvelemassa ilolla ja rakkaudella.
Kohdaten lähimmäisen lämpöisesti,
hoitaen toista sydämeen asti.

Hän on suurin, joka palvelee,
ei se, joka toisten vikoja kaivelee!
Hän löytää jokaisesta parhaat puolet,
nöyränä rukoillen, päällimmäisenä toisten huolet.

Hän ei pelkää kohdata Raamatun totuutta,
mutta hän ei tee sitä ilman rakkautta.
Hän tuntee vajavaisen ihmisen raadollisuuden,
tuoden esiin Kristuksen armon mahdollisuuden.

Hän ei toimi pakosta, vaan vapaasta tahdosta,
ei vaatimuksesta, vaan pyyteettömästä rakkaudesta.
Hän tuntee, että häntä niin paljon on rakastettu,
sitä samaa jakaa ympärilleen,
ristinpuulla hänenkin syntinsä on sovitettu.

Jouko Vuorenniemi

BLOGI

Uusi blogiteksti ilmestyy noin kaksi kertaa kuukaudessa.

Blogikirjoitukset eivät välttämättä edusta Sotkamon Helluntaiseurakunnan virallista linjaa, vaan ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta uskosta ja elämästä. Kirjoitusten tarkoitus ei ole antaa vain vastauksia, vaan myös herättää kysymyksiä.

Blogia kirjoittavat mm:

  • Mirka Virtanen

  • Ylioppilas, ylistyksenjohtaja

Uusimmat blogitekstit

Uskollinen palvelija

Julkaistu : 10.9.2024

Puutarhan hoitoa

Julkaistu : 9.6.2024

Kapinoi vastaan!

Julkaistu : 15.5.2024

Kaksi kaverusta

Julkaistu : 15.2.2024

Uskon rannaton meri

Julkaistu : 18.1.2024

Riippuvainen Jeesuksesta.

Julkaistu : 30.11.2023

Sitä on kaikkialla.

Julkaistu : 23.10.2023

Arvokas taideteos

Julkaistu : 7.9.2023

Nenä, korva, varpaanväli.

Julkaistu : 16.6.2023

Viimeiset sanat

Julkaistu : 24.5.2023

Jumala on kutsujen Jumala

Julkaistu : 27.4.2023

Etsikää niin te löydätte

Julkaistu : 30.3.2023

Enemmän uskoa, vähemmän pelkoja

Julkaistu : 16.3.2023

Ajatuksia tulesta.

Julkaistu : 23.2.2023