Heikki Penttinen:
”Tuntuiko joulu yhtään joululta siellä Afrikan oloissa?” on kysymys jonka olemme joskus kuulleet. Ja mitäkö olemme vastanneet? Tuntui toki. Joulu tuntui Etiopiassa ja Keniassakin aivan samalta kuin täällä koto-Suomessa. ”Miten ihmeessä? Eihän siellä ollut luntakaan?” Se on totta. Lumi puuttui.
Viimeksi tänään kuulin radiosta tutun joululaulun ”Jollei jouluna ole lunta”. Siinä puhutaan lähinnä siitä ongelmasta, jonka mahdollinen lumen puuttuminen aiheuttaa joulupukin tulolle. Mutta joulun tuloa tai tuntua ei lumen puute haittaa lainkaan. Vakuudeksi tälle väitteelleni kerron tässä joitakin muistoja ensimmäisestä joulustamme Afrikassa. Sitä saimme viettää vuonna 1973 Etiopian maaseudulla, pienessä Sheben kaupungissa, 385 kilometrin päässä maan pääkaupungista Addis Abebasta lounaaseen.
Viimeiset viisi kilometriä ennen Sheben kaupunkia kulki italialaisten sodan aikana kiveämä tie vankan sademetsän läpi. Kymmenet eri puulajit kohottivat uljaat latvansa kohti taivasta. Aluskasvusto oli vaikeakulkuista tiheikköä liaaneineen ja monine piikkipensaineen. Siellä liikkuivat kauriit ja pahkasiat omia polkujaan. Puiden oksilla ja latvoissa ääntelivät kookkaat paviaanit, värikkäät linnut ja musta-valkoiset guaretsa-apinat. Metsätaipaleen jälkeen pääsimme silloiseen kotikaupunkiimme. Sen pääväylä kulki läpi kaupungin, joka sijaitsi pitkällä harjulla. Pääkadun molemmilla puolilla olivat kaupungin tärkeimmät rakennukset, kauppiaiden tai alueen suurimpien maanomistajien rakennuttamat savitalot ruosteisine peltikattoineen. Paljon oli pieniä kauppoja. Enemmän oli kuitenkin erilaisia kapakoita. Toisessa päässä kaupunkia oli ortodoksikirkko. Pääkadun puolivälissä sijaitsi meidän rukoushuoneemme, Kyösti Roinisen rakentama kaunis harjakattoinen temppeli. Kirkon sivurakennuksessa toimi lähetyksemme klinikka. Kirkkomme rajanaapurina oli kaupungin moskeija.
Kun jouluaattona apua tarvitsevat kymmenet potilaat oli hoidettu ja koulurakennuksella ahertavien työmiesten palkat maksettu, päästiin meidän pihassamme joulun viettoon. Sairaanhoitajat Sirkku ja Orvokki saivat ensimmäisinä mennä joulusaunaan, että ehtisivät vähän levähtää ennen yhteistä joulunviettoa. Roinisten kodissa, jota heidän kanssaan nyt asui meidänkin perheemme, tehtiin viimeisiä valmisteluja jouluateriaa varten. Kahdesta sypressinoksasta yhteen punottu joulukuusi oli tuotu sisälle jo edellisenä päivänä. Kuusenjalan virkaa toimitti kivillä ja vedellä täytetty muovisanko. Latvatähti oli paikallaan ja oksilla oli vähän pumpulia, Marja-Liisan tekemät paperienkelit ja tietysti kynttilät, ihan oikeat sellaiset, omissa pitimissään. Kynttilöitä oli juhlaan koristellussa olohuoneessa muuallakin, ja maljakoissa komeilivat pihan pitkästä amaryllispenkistä tuodut punaiset joulukukat. Talossa tuoksuivat jo Ainon ja Marja-Liisan paistamat laatikot ja oman kaupungin lihakaupasta ostettu paisti, ei kuitenkaan siankinkku, asuimmehan muslimialueella.
Aattoilta pimeni vähitellen. Pienissä ryhmissä kävimme saunassa pihastamme alkavan jyrkän rinteen alla. Meidän perheemme vuorolla jouduin kantamaan Mirjamia, joka oli vielä toipilas sairastamansa malarian jäljiltä. Kun kaikki olivat kylpeneet kyllikseen uusilla eukalyptus-vastoilla, puimme päällemme parhaat vaatteet ja asetuimme aterialle. Jouluevankeliumi luettiin ja ruoka siunattiin. Pienen lepohetken jälkeen kokoonnuimme laulamaan ja rukoilemaan yhdessä. Yhdentoista äänen voimalla yhdyimme tuttuihin joululauluihin. Sydämemme pohjasta lauloimme hangista, jäätyneistä järvistä ja hiljaisesta metsästä.
Kiitosmielellä lauloimme myös seimestä, pahnoista, tähdestä ja rakkaasta Jeesus-lapsesta, josta kasvoi koko maailman Vapahtaja ja meidänkin syntiemme sovittaja – ja mikä parasta: Pelastaja myös kaikille ympärillämme asuville etiopialaisille!
Poskillamme oli lämpöä saunasta ja jouluateriasta. Lämmintä saimme myös monista kynttilöistä ja kuusen alla odottavista pienistä lahjapaketeista. Kiitollisuus Jeesuksesta, ilosanomasta ja meille uskotusta tehtävästä lämmitti mieltämme kaikkein eniten. Herra rohkaisi meitä kaukana kotimaastamme ja sukulaisistamme. Hänen henkäyksensä on lämmintä ja kestävää, ei vain juhlana, vaan arkenakin, ei vain kaukana, vaan tässä missä tänään, juuri nyt olemme. Tunnelmat ja elämykset haihtuvat. Pyhä Henki pysyy meidän luonamme ja on meissä (Joh. 14:17). ”Kylmä voisko nyt olla kellä, talven säästä kun tuoksahtaa lämmin leuto ja henkäys hellä, rinnan jäitä mi liuottaa?”
Pyhän Hengen lämmintä läsnäoloa sinun jouluusi ja tulevan uuden vuoden kaikkiin päiviin!
