Tiina Parkkisenneimi:
Oletko koskaan kokenut, että olet joutunut liian suuriin saappaisiin? Että tehtäväsi, jota sinun pitäisi tehdä, tuntuu aivan käsittämättömän ylitsepääsemättömältä ja hankalalta? Minä saan katsella päivittäin, kun 1-vuotias taaperomme yrittää kävellä hänelle vielä liian suurissa kumppareissa. Taapero komentaa minua laittamaan kengät jalkaansa ja kiukuttelee, jos ei pääsekään itse seisaalleen kumpparit jalassa. Silloin minun on nostettava hänet pystyyn ja kannustettava askelten ottamisessa, vaikka meno on kuin Bambilla liukkailla jäillä. Kumpparit tutisevat ja askel horjuu ja lopulta tuo vaahtosammuttimen kokoinen maailmanvalloittaja tumpsahtaa joko naama tai peppu edellä laminaattiin. Seurauksena on tietenkin itkua ja pahimmassa tapauksessa verta vuotava huuli, mutta kengät on saatava jalkoihin vain uudestaan ja uudestaan. Olen aivan otettu tuollaisesta sisukkuudesta.
Toisinaan taaperomme haluaa kokeilla myös iskän, äiskän tai siskon kenkiä. Tai maistaa niitä. Iskän kumpparikin on melkein yhtä pitkä kuin sen sovittaja ja sovittajan olisi jopa helpompi sujahtaa kengän sisälle kokonaan, kuin laittaa sinne pelkästään yksi jalka. Kyllä silloin taaperokin osaa jo ilmaista, että ”no can do, nää kengät ei kuulu mulle”. Kyllä olen tullut äitinä siihen tulokseen, että pienten lasten kokeilunhalu on kaiken kaikkiaan mahtavaa ja ennakkoluulotonta. He myös todella osaavat sanoa ”ei”, kun kengät ovat jonkun toisen ja ovat liian suuret. Miksi me aikuiset emme vain pysty samaan? Miksi me yritämme kävellä jollekin toisille räätälöidyissä avokkaissa, kun meille kävisi parhaiten ne metsurin turvasaappaat? Miksi emme etsi meidän omia kenkiämme? Ja miksi puemme ne liian suuret kengät, vaikka oman kokoisilla pärjäisimme?
Enpä tiedä. Kyllä lapsilla on elämän viisaus. Mutta mihin tuo viisaus iän myötä häviää? Innostun aina, kun näen jonkun ihmisen, joka on todella löytänyt paikkansa ja tehtävänsä tässä maailmankaikkeudessa. Suurimmaksi osaksi he taitavat olla kyllä alle 5-vuotiaita. Eipä ihminen taida tulla koskaan valmiiksi. Monenlaisia kenkiä meille tulee elämässä vastaan, joita täytyy ja saa sovittaa. Joskus aluksi suurilta tuntuneet kengät käyvätkin ajan mittaan sopiviksi, kun kasvamme niihin. Kristus suo meille kasvun. Hän on myös räätälöinyt jokaiselle omat kengät, toisille kimaltavat bling-bling-korkkarit, toisille arkisemmat tossut. Myöhemmässä elämänvaiheessa on lupa astua myös niihin Reino-tohveleihin ja tassutella elämän ehtoohetkissä. Millaiset sinun kenkäsi tällä hetkellä ovat, puristavatko vai hölskyvätkö ne, vai tuntuvatko omilta ja mukavilta sujauttaa jalkaan? Kun etsimme kenkiämme, eli kutsumustamme, on eräs pastori tuuminut, että tekeminen on seurausta olemisesta. Siksi siis tärkein kutsu on olla lähellä Jumalaa. (Pekka Havupalo) Silloin ne omalta tuntuvat kengät löytyvät kuin itsestään.
Siunausta tänään, huomenna ja jokaisena päivänä,
Tiina
