Luottaisitko sinäkin?

Jaakko Sopanen:

Uuden vuoden alkaessa on tapana tehdä arviota menneestä vuodesta ja arvuutella tulevia muutoksia. Haluaisimme tietää, mutta emme kuitenkaan tiedä. Ainoa mahdollisuus on elää elämää luottamuksen kautta, parasta toivoen.

Silloin kun elämässä on kaikki suurin piirtein hyvin ja tulevaisuuskin näyttää turvatulta, luottaminen on helppoa. Mutta kun erilaiset vaikeudet, ja asiat, joita emme itse pysty hallitsemaan ottavat tilaa elämässämme, kaikki muuttuu. On vaikea luottaa.  Huomaamme, että elämässämme on jännite uskon ja epäilyn välillä. Tämä siksi, koska emme ole varmoja siitä, miten tilanteet kehittyvät. Asiat elämässämme voivat kehittyä mielestämme joko hyvään tai huonoon suuntaan. Joskus jopa meistä tai tekemisistämme riippumatta.

Kristityn elämän keskeinen elementti on usko Jumalaan. Raamattu puhuukin paljon uskosta ja luottamuksesta. Mutta toisin kuin usko ja luottamus ovat yleisellä tasolla -uskoa siihen, että asiat vain jotenkin selviävät – Raamattu antaa uskolle Jumalaan yksityiskohtaisen ja selkeän sisällön: Ensimmäiseksi, Raamattu määrittelee uskon kohteen. Se kertoo elävästä Jumalasta, joka on aina ollut, kaikkialla läsnä oleva ja kaikkivaltias. Toiseksi se kertoo uskosta Jumalan lahjana, joka on tarkoitettu kaikille. Kolmanneksi Raamattu kertoo elävästä uskosta, joka on paljon voimallisempaa kuin se usko, joka pitää näitä asioita totena.

Elävän uskon Jumalaan välittää ihmiselle evankeliumi, hyvä uutinen Jeesuksesta. Jeesus tuli Jouluna maailmaan, syntyi ihmiseksi, kuoli ristillä meidän syntimme sovittaen ja ylösnousi kuolleista kolmantena päivänä. Jokainen joka kääntyy tämän elävän Jeesuksen puoleen saa Jumalalta lahjana uskon syntien anteeksiantamukseen ja iankaikkiseen elämään. Tämä usko muuttaa ihmisen sisältäpäin.  Usko jonka Jumala antaa tekee luottamisen helpoksi, koska se näkee Jumalan hallintavallankaikissa elämän tilanteissa, myös niissä vaikeissa ja ihmiseltä hallitsemattomissa.

Uuden vuoden alkaessa iloni ja etuoikeuteni on kutsua kaikkia lukijoita uskomaan ja luottamaan Jeesukseen. Usko ja luottamus Jeesukseen antaa turvan ajallisen kuoleman hetkellä, mutta tuo sama usko Jumalaan antaa päivittäin rohkeuden ja uskalluksen kohdata myös arkielämän haasteet.  Jeesus on luvannut pitää omistaa huolta alusta loppuun asti!

Jeesukseen uskoen ja Jumalaan luottaen uuteen vuoteen!

Jaakko Sopanen, pastori, Sotkamon helluntaiseurakunta

BLOGI

Uusi blogiteksti ilmestyy noin kaksi kertaa kuukaudessa.

Blogikirjoitukset eivät välttämättä edusta Sotkamon Helluntaiseurakunnan virallista linjaa, vaan ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta uskosta ja elämästä. Kirjoitusten tarkoitus ei ole antaa vain vastauksia, vaan myös herättää kysymyksiä.

Blogia kirjoittavat mm:

  • Mirka Virtanen

  • Ylioppilas, ylistyksenjohtaja

Uusimmat blogitekstit

Minun seurakuntani

Julkaistu : 7.10.2024

Uskollinen palvelija

Julkaistu : 10.9.2024

Puutarhan hoitoa

Julkaistu : 9.6.2024

Kapinoi vastaan!

Julkaistu : 15.5.2024

Kaksi kaverusta

Julkaistu : 15.2.2024

Uskon rannaton meri

Julkaistu : 18.1.2024

Riippuvainen Jeesuksesta.

Julkaistu : 30.11.2023

Sitä on kaikkialla.

Julkaistu : 23.10.2023

Arvokas taideteos

Julkaistu : 7.9.2023

Nenä, korva, varpaanväli.

Julkaistu : 16.6.2023

Viimeiset sanat

Julkaistu : 24.5.2023

Jumala on kutsujen Jumala

Julkaistu : 27.4.2023

Etsikää niin te löydätte

Julkaistu : 30.3.2023

Enemmän uskoa, vähemmän pelkoja

Julkaistu : 16.3.2023