Millä ikävä lähtee?

Tiina Parkkisenniemi:

”Äiti, minulla on sinua ikävä”, sanoo tyttäreni ja tulee rutistamaan minua kaikin voimin. Kysyn, että millä ikävä lähtee? ”Sillä, että olet siinä.” Yhtenä iltana pelleilimme lapseni kanssa, että ikävä voi lähteä myös sillä, kun menee saman puseron alle ja molemmat työntävät pään kaula-aukosta yhtä aikaa ulos. Onneksi pusero, jolla tätä ikävän karkoituskonstia kokeilimme, oli löysä ja siinä oli iso kaula-aukko. Pientä rutinaa kaula-aukosta kyllä kuului, mutta voi sitä touhusta syntynyttä naurun määrää. Nämä ovat niitä arjen pieniä luksushetkiä, joita ei voi ostaa rahalla. Arki on parasta ja luulen, että maailman tilanne on saanut useat ihmiset oivaltamaan, kuinka ihanaa tavallinen ja turvallinen arki rutiineineen on. Arjessa tapahtuu kaikki, mitä elämäksi kutsutaan. Oma työni kotikuntoutuksessa on hyvin arkinen ja olen siitä hyvin iloinen, että pystyn helpottamaan ihmisiä omasta arjesta suoriutumisessaan. Vaikkei elämä ole pelkkää suoriutumista vaan siitähän kuuluisi myös pystyä nauttimaan. Elämän pitäisi olla elämisen arvoista elämää.

Ikävään palatakseni; tämän hetkisessä tilanteessa ikävöidään maailmanlaajuisena ilmiönä. Ikävä on minulle raskas sana, joka tuo tietynlaisen tunteen vatsanseudulle ja kurkunpohjaan. Ihmiset ikävöivät rakkaita ihmisiä, jotka ovat omien kotiensa tai sairaaloiden vankeja tai jo hengittäneet viimeisen henkäyksensä. Ihmiset ikävöivät aivan tavallisia asioita, kuten rauhallisia ostosreissuja, harrastuksia, ravintolassa ja kahvilassa käymistä, konsertteja, seurakunnan yhteyttä, normaalia työpäivää. Lukuisia asioita. Olen miettinyt, että kuinka kauan ihminen jaksaa ikävöidä? Siitähän tässä loppupeleissä on myös kysymys. Meitä kutsutaan tekemään surutyötä erilaisten menetysten takia. Nyt on menetetty enemmän tai vähemmän, mutta varmasti jokainen jotakin omalle kohdalleen.

Olen myös ajatellut, että ikävöikö Jumala luomaansa ihmistä? Leikin humoristisella ja täysin mielikuvituksellisella ajatuksella, jossa maailmankaikkeuden Luoja kävelee ympyrää kotinsa olohuoneessa itkien ja rutistaen sohvatyynyä. Hän ajattelee, kuinka rakastaakaan sinua ja tietää, missä olet ja mitä teet. Jumala katsoo älykännykkäänsä ja selaa puhelulokia nähden, ettet ole soittanut kuin viimeksi 20 vuotta sitten; silloin kun jalkasi katkesi ja rukoilit hädissäsi apua. Jumala tarkistaa myös postilaatikon, joka on kuitenkin vain täynnä taivaallista mainospostia. Ikävä murskaa Luojan sydämen ja hän katselee kotinsa ikkunasta kaihoisasti, kuinka jatkat elämääsi ilman Häntä. Hän myös tietää, että voisit olla onnellisempi, kun soittelisit vähän useammin.

”Ikävä lähtee myös sillä, että otat syliin ja heiluttelet minua puolelta toiselle”, sanoo rakas lapseni. Ikävä lähtee sylissä, toden totta. Jeesuksen syli on aina avoinna, se on syli, joka on auki 24/7. Kun kaikki muut paikat ovat kiinni, hyppään syliin, jossa tunnen oloni lokoisaksi ja turvalliseksi. Saan olla lapsi, oma itseni ja juuri sellainen, millaiseksi minut on tarkoitettu. Ei paineita, ei suorituksia, ainoastaan rakastavat kädet ympärilläni ja lepo. Mikä voisi olla sen parempaa?

Haluan jakaa sinulle myös runoni, joka on syntynyt Raamatun innoittamana tätä aikaa varten. Arvaatko tai tiedätkö, mikä on runon tie?

”Niin kuin äiti lohduttaa lastaan
minä teitä lohdutan.
Vaikka sinä vaeltaisit huolien ja pelon
täyttämässä maailmassa
ei Sinun tarvitse pelätä
mitään pahaa,
sillä minä valaisen Sinun
kotisi ja työpaikkasi,
sairasvuoteesi ja salaisen paikkasi,
jossa itket vuosien painolastin.
Anna minun olla
sinun olkapääsi ja lämmin vilttisi,
turvapaikkasi, johon palata,
kun maailman kauhut
työntyvät puseron alle.
Minä haluan ohjata sinut tielle,
joka ei monelle kelpaa,
sillä se tie on väärinymmärretty,
maailman hälinään hukkunut
ja viisailta piilotettu.
Sen tien valinneet
ovat nähneet pienuuden itsessään
sen, että on vain kämmen
joka kannattelee,
kun kaikki muu
ympäriltä hajoaa.
Löydät luokseni,
kun pudotat haarniskasi,
omat voimasi ja kaiken sen,
mitä olet koskaan uskonut rakkaudesta.
On vain yksi rakkaus,
joka lahjana annetaan
ja riemuitsen Sinusta,
joka tahdot ottaa sen lahjan vastaan.
Se lahja ei ole kuin lahjat,
joita annetaan,
kun on vain pakko antaa
ja saajaa ei tunneta ollenkaan.
Minä tunnen sinut,
ja tiedän mitä tarvitset.
Sinä riität minulle
ja olen luonasi,
jos kaipailet.”

Runon myötä toivotan sinulle runsaasti voimia ja jaksamista kaikkiin tuleviin päiviisi ja toivon, että arjessasi olisi paljon iloisia, pieniä luksushetkiä.

Siunausta sinulle!

BLOGI

Uusi blogiteksti vaihtuu joka toinen viikko.

Blogikirjoitukset eivät välttämättä edusta Sotkamon Helluntaiseurakunnan virallista linjaa, vaan ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta uskosta ja elämästä. Kirjoitusten tarkoitus ei ole antaa vain vastauksia vaan myös herättää kysymyksiä.

Blogia kirjoittavat:

  • Marko Selkomaa

  • Toiminnanjohtaja (Avainmedia) ja evankelista.

Uusimmat blogitekstit

Tarina Toivon puutarhasta

Julkaistu : 5.8.2020

Masennuksesta

Julkaistu : 26.7.2020

Pidä huolta itsestäsi!

Julkaistu : 30.6.2020

Poika

Julkaistu : 23.6.2020

Yöllinen hätärukous

Julkaistu : 17.6.2020

Tämä kesä on erilainen

Julkaistu : 10.6.2020

Uskaltaisikohan sen uskoa?

Julkaistu : 2.6.2020

Uskaltaudu lähemmäksi!

Julkaistu : 26.5.2020

Täyttykää Hengellä

Julkaistu : 20.5.2020

Elämä on suuremmissa käsissä

Julkaistu : 12.5.2020

Pesitkö kätesi?

Julkaistu : 5.5.2020

Tie kuntoon (Osa 2)

Julkaistu : 30.4.2020

Tie kuntoon! (Osa 1)

Julkaistu : 23.4.2020

Millä ikävä lähtee?

Julkaistu : 18.4.2020

Minun pääsiäiseni

Julkaistu : 8.4.2020