Tiina Parkkisenniemi:
Heikki Korppi kirjoitti aiemmin täällä blogissa siunaamisesta (Siunatkaa!, 16.9.2021). Huomasin sen, kun aloin purkamaan omia ajatuksiani auki likimain samasta aiheesta. Tiedätkö ja uskotko sen, että Jumala haluaa siunata sinua, juuri sinua? Tiedätkö myös sen, että Jumala toimii sinussa niin, että toiset tulevat siunatuiksi sinun kauttasi? Olen ymmärtänyt (tai sitten korjatkaa minua), että Jumala voi käyttää ketä tahansa siunauksensa välikappaleena. Melkeinpä missä tilanteessa tahansa. Se ei ole pelottavaa, vaan se on täysin turvallista ja tavallista. Lisäksi se tapahtuu myös usein ilman omia ponnisteluja. Se onkin parasta silloin, kun ei edes tiedä olevansa toiselle siunaus, sillä silloin kenelläkään ei ole varaa ylpistyä. Toinen voi tulla siunatuksi jo pelkästään sillä, että olet hänen kanssaan.
Joitain vuosia sitten Jumala siunasi minua erään naapurin pojan kautta, kun asuimme toisella paikkakunnalla. Todennäköisesti myös minä saatoin olla hänelle siunaus. Tarvitsin silloin elämääni enemmän iloa kuin koskaan aikaisemmin ja lapsia parempia ilon tuojia maailmassa ei lienekään. He kun elävät tässä ja nyt ja heiltä saa palautteen omasta toiminnasta saman tien. Jos sinä, ystävällinen naapurin poika luet joskus tätä ja tunnistat tästä itsesi, tahdon kiittää sinua ilon tuomisesta elämääni.
Olin silloin hankkinut ensimmäisen koirani; lutuisen Cavalier King Charlesin spanielin ja lenkkeilin hänen kanssaan päivittäin. Sinä halusit lähteä lenkeille usein mukaan ja kerroit minulle kävelyllä hauskoja juttuja ja avauduit myös peloistasi. Kuuntelin ja yritin ymmärtää. Esittelit puuhun kiipeilytaitojasi ja eräänä päivänä veit minut sinulle tärkeään paikkaan; keppivarastoosi metsässä. Leikimme kepeillä, jotka olivat mielikuvituksessamme tietysti vaikka minkälaisia aseita. Nauroimme ja hulluttelimme myös maasta löytämillämme aurinkolaseilla ja otimme kaverikuvan lasit päässä iloisten irvistysten kera. Yhdellä kerralla, kun olimme lenkillä, keräilit kadun varrelta tölkkejä ja pulloja ja lähdit viemään niitä lähikauppaan. Pyysit minua odottamaan. Odottelin koiran kanssa kaupan pihalla ja pian jo näinkin sinun juoksevan kaupan ovesta ulos käsissäsi kaksi muumitikkaria. Toisen niistä annoit minulle. Et voi uskoakaan, miten iloiseksi tuo ele minut teki, sillä sinä annoit vähästäsi. Sinä todennäköisesti annoit silloisesta kaikesta omaisuudestasi minulle puolet. Eikä se tuottanut sinulle ollenkaan hankaluuksia. Se oli sinulle itsestäänselvää, että muumitikkarit tuli nauttia yhdessä.
Joku voisi ajatella, että eihän tuo ole mitenkään kummoinen siunaus, mutta minulle se oli kaikessa pienuudessa ja yksinkertaisuudessa jotain niin suurta, että muistelen sitä ja sinua vielä vuosienkin päästä lämmöllä. Jumala on tarkoittanut, että olisimme siunaukseksi toinen toisillemme omilla lahjoillamme, joita hän on meille antanut. Jumala myös rakastaa iloista antajaa. Ajattelen niin, että Jumala siunaa meitä, jotta me voisimme tehdä kaikkea hyvää toisillemme. Että tuo siunaus meissä olisi niin kuin ylitse pursuava vesi sangossa, joka kastelisi myös vieressä olevan kuivan maan. Jumala haluaa siunata sinua, ystävä hyvä.
Iloisia ja siunattuja päiviä sinulle.
