Nujupussi

Tiina Parkkisenniemi:

Joskus elämä nakkaa eteemme yllättäviä ja ikäviä asioita, joita emme haluaisi kohdata. Ikävä asia voi olla esimerkiksi oma tai läheisen vakava sairastuminen. Tuo yllättävä asia on kuin jalkojemme eteen nakattu nujupussi, jota joudumme kantamaan mukanamme menimmepä minne vain. Voimme kantaa sitä lopun ikäämme tai hetkisen. Emme aina haluaisi edes kurkistaa koko nujupussiin, sillä sen sisältö ei miellytä silmäämme eikä sen tuoksu nenäämme. ”En halua sitä, viekää se pois!” Nujupussi saattaa olla myös hiukan hävettävä, kuten likainen ja nuhjaantunut ostoskassi hienojen käsilaukkujen keskellä. Vaikka ehkä haluaisimme koko elämämme ajan kantaa vain tuollaisia kauniita laukkuja, joissa on hienoja tavaroita, tulemme pettymään odotuksissamme. Ennemmin tai myöhemmin jonkunlaista nujupussia kannamme mukanamme, sillä ikävä tosiasia on, että elämästä ei selviä ilman ikäviä asioita. Mutta on sitten eri asia kuinka tuohon nujupussiimme suhtaudumme ja kuinka otamme sen vastaan.

Yksi vaihtoehto on nostaa kassi käteensä ja astua sisään suureen halliin, jonka painavassa ovessa lukee ”PELKO”. Tilaan astuttua näet edessäsi ainoastaan pimeyttä. Tilassa ei ole ikkunoita, mutta hetken kuluttua silmiesi tottuessa pimeyteen, huomaatkin, että tässä tilassa nimeltään ”pelko” on muitakin ihmisiä. Ihmiset kiertävät ympyrää pää painuksissa kantaen raskasta nujupussiaan eivätkä suo silmäystä ympärilleen. Yrität jutella toisille, mutta he ovat liian keskittyneitä omaan suoritukseensa noteeratakseen sinua. Tilassa on ahdistavaa, kolkkoa ja yksinäistä. Miten ihmeessä tästä pelkotilasta pääsee pois, sinä mietit ja alat kulkea ympyrää toisten ihmisten perässä. Kunnes yhtäkkiä pieni toivonkipinä herää. Huomaat hallin lattialla megafonin, jonka kylkeen on liimattu tarra. Tarrassa on teksti: Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua. Terveisin, Jumalasi”.

Ihmettelet megafonia ja sen omituista tarraa ja nostat sen epäillen huulillesi kiekaisten: ”Jos siellä on joku Jumala, auta minua!” Silloin tapahtuu jotain, joka saa sinut säpsähtämään; hallin seinään avautuu pienen pieni ikkuna, josta tulviikin sisään suloista luonnonvaloa. Kiiruhdat ikkunan luo ja nakkaat megafonin lattialle ja nostat painavan nujupussin olallesi. Toiset PELKO-tilassa olevista eivät edes huomaa ikkunaa. Katsot ikkunasta ulos ja näet ulkopuolella perheesi ja ystäväsi. He näyttävät odottavan sinua luokseen. ”Tule tänne!”, he huutavat, ”sinun ei tarvitse olla siellä!” Mietit, miten mahtuisit tuosta ikkunasta ulos, sillä se on aivan liian pieni. Ikkunasta mahtuu juuri ja juuri yksi jalka. Kerrot läheisillesi tilanteen ja pyydät heitä avaamaan hallin oven ulkopuolelta sinulle. He saavatkin oven avattua ja sinä astut varovasti tuosta pimeästä ja kolkosta tilasta ulos. Tunnet olevasi todella vapaa, vaikka raskas nujupussi on yhä mukanasi. Kiität Jumalaa, joka auttoi sinua tällä tavalla.

Toinen vaihtoehto ikävän nujupussin kanssa on astua Jumalan tarjoamaan rauhaan; niinkuin avaralle niitylle, jossa on aina lämmin kesäpäivä, kukat kukkivat ja heinäsirkat sirittävät, linnut visertävät ja taivas on täydellisen sininen. Lisäksi siellä on toisiakin ja he kykenevät vastavuoroiseen keskusteluun, toisin kuin pelkotilassa. Vaikka nujupussi olisi tuollakin niityllä mukana, sydämessäsi olisi rauha, ihmeellinen rauha. ”Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa”, sanoo Raamattu. Tietäisit, ettet ole yksin, saat apua ja tukea nujupussin kantamiseen, vaikka se olisi täynnä kamalia asioita. Miten ihmeessä tuollaiseen tilaan sitten pääsee, vaikka mieli harhailisi tuonne suureen ja pimeään pelkohalliin? Sanoisin, että se on Jumalan armoa ja lahjaa, yksi ihme, jonka usko hyvään Paimeneen voi tuoda. En kirjoita tätä siten, että minun mieleni olisi aina peloton, vaan joudun useinkin tarttumaan tuohon megafoniin ja huutamaan avukseni Jeesusta. Kun riipun tuossa toivossa kiinni, tiedän, että avaralle niitylle pääseminen on aina mahdollista.

Jumala myös toistaa meille Sanassaan yhtä asiaa lukuisia kertoja, Se on: ”älä pelkää”. Jumala ei jätä yksin eikä hylkää, senkin Hän on sanonut Sanassaan. Maailmassa on ahdistus, mutta Jeesus on voittanut maailman, siksi saamme olla turvallisella mielellä. Hänessä pysyessämme meillä on aina toivoa. Eletään päivä ja hetki kerrallaan, kertoen huolistamme toisille ja rukouksessa Taivaan Isälle. Eikä se haittaa, vaikka joskus pelottaisikin. Tyttöni on myös hyvä antamaan neuvoja kaikenlaisiin tilanteisiin, mm. silloin kun pelottaa, voi mennä pienelle kerälle ja pyöriä pitkin lattiaa. Pitäisiköhän sitä kokeilla myös seuraavan kerran, kun alkaa pelottaa?

Minä haluan toivottaa jokaiselle armollista, toiveikasta ja rakkaudellista uutta vuotta 2022 kaikkine sen tulevine kujeineen.

Siunausta, Tiina

”Kunpa rakkaus minussa
tulisi suuremmaksi
kuin pelko –
silti yhdestä saan kiittää:
jalkani ovat kalliolla
eivätkä käteni kurkota tyhjää”

BLOGI

Uusi blogiteksti vaihtuu joka toinen viikko.

Blogikirjoitukset eivät välttämättä edusta Sotkamon Helluntaiseurakunnan virallista linjaa, vaan ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta uskosta ja elämästä. Kirjoitusten tarkoitus ei ole antaa vain vastauksia vaan myös herättää kysymyksiä.

Blogia kirjoittavat mm:

Uusimmat blogitekstit

Kodinrikkoja

Julkaistu : 27.6.2022

”Älkää mukautuko”

Julkaistu : 30.5.2022

Liian suuret kumpparit

Julkaistu : 11.5.2022

Osta totuutta, älä myy.

Julkaistu : 18.4.2022

Tarjolla tulevaisuutta ja toivoa!

Julkaistu : 24.3.2022

Jeesus tulee. Oletko valmis?

Julkaistu : 3.3.2022

Suomen kohtalon hetki

Julkaistu : 13.2.2022

Valinnan paikka

Julkaistu : 27.1.2022

Nujupussi

Julkaistu : 9.1.2022

Lämmin henkäys talvisäässä

Julkaistu : 23.12.2021

Aika päivittää vai päivitellä?

Julkaistu : 7.12.2021

Hyvä kysymys

Julkaistu : 17.11.2021

Uusi alku Alkulan tilalla!

Julkaistu : 4.11.2021

Elämä yllättää!

Julkaistu : 25.10.2021

Muumitikkarit

Julkaistu : 6.10.2021