Mika Komulainen:
Vuonna 2015 minulle avautui mahdollisuus jättää työelämä ja lähteä kokoaikaiseksi opiskelijaksi. Hain Helluntaiseurakuntien yhteiselle Iso Kirjan raamattuopistolle (nykyinen IK-opisto) ja opiskelin Keuruulla kolmevuotisen seurakuntatyön tutkinnon. Nyt kun opinnoista ja harjoitteluista on jo muutama vuosi aikaa, voi pohtia mitä jäi käteen. Kanattiko taloudellisesti ja ammatillisesti hullulta näyttävä ratkaisu? Kantoiko kokemani kutsu yli epäilysten?
Ison Kirjan raamattuopintoja voi – huhupuheista huolimatta – pitää monipuolisena ja laadukkaana teologisena ja hengellisenä koulutuksena. Monien yliopistossa opiskelleiden kommenttien mukaan opistonmäen kurssit ovat vertailukelposia jopa teologisen tiedekunnan kursseille. Opettajat ovat maistereista teologian tohtoreihin ja kaikilla on pitkä kokemus helluntailiikkeen käytännön tason vaikuttajana.
Mitä kolmevuotinen jakso sitten toi mukanaan? Omien uskonkäsitysten haastaminen turvallisessa ympäristössä on yksi raamattuopiston suurimpia anteja. Uskovien erilaiset persoonat ja eri näkemykset uskon yksityiskohdista opettivat suvaitsemaan ja pohtimaan omien käsitysten juuria. Kristinuskossa on paljon Raamattuun pohjautuvia ns. luovuttamattomia käsityksiä, mutta Sanassa on myös paljon tiettyyn tilanteeseen ja kulttuuriin liittyvää ohjausta. Yksi oivallus oli, että totuus kestää koettelua ja tutkimista, eikä erilaisen näkökulman tarvitse olla uhka.
Tasapainoisen Raamatun tutkimisen lähtökohta on, ettei Sanaan saisi viedä merkityksiä, vaan suunta olisi aina Raamatusta ihmiseen. Usein raamattukoululainen (mukaanlukien itseni) kokee opintojen alussa osaavansa vastata kaikkeen, mutta opiskelujen edetessä paljastuu harmillinen totuus. Vuosien vieriessä kiivas kaikkitietävyys sulaa maltilliseksi armollisuudeksi itseään ja lähimmäisiä kohtaan. Oli kullan arvoista ymmärtää, että tunnen edelleenkin suurta Jumalaa vain vähän, mutta minulla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen, Jumalaan, joka kutsuu, ohjaa, vahvistaa ja opettaa omiaan.
Opiskelu Isossa Kirjassa otti paljon, mutta antoi vielä enemmän. Sata ilonhetkeä, sata väsyttävää aamua, sata epätoivoista rukousta ja sata oivallusta. Sata kertaa petyin ja sata kertaa koin Jeesuksen armon. Vietin satoja iltoja esseiden edessä ja kirjoitin satoja sivuja perustuen satoihin eri lähteisiin. Turhaan ei raamattuopinnoista sanottu, että ne tiivistävät lyhyen ajanjaksoon vuosikymmenten prosessit.
Entäpä se Jumalan kutsu? Sitä totisesti koeteltiin, hiottiin, puhdistettiin, muovattiin ja edelleen se on luovutettuna Jumalan käsiin. Ja hyvä niin, sillä tiedän, että Jeesus on kaikkivaltias Herra, joka johdattaa Häntä rukoilevia omalla tavallaan ja oikeaan aikaan. (1.Piet.4:12-13)
