Lähetysveteraani Heikki Penttinen:
”Henkilötodistus!”
Sitten uudelleen, vielä käskevämmin: ”Henkilötodistus ja heti!”
Kiväärin piippu, joka oli työnnetty avaamastani auton ikkunasta sisään, melkein kosketti
poskeani. Kun näin, että kiväärin pitelijä oli vähintään yhtä humalassa kuin edellisen tarkastuspisteenkin miehet, en selvästä komennosta huolimatta uskaltanut liikauttaa käsiäni, vaan pidin ne maasturini ohjauspyörällä näkyvissä.
Olin tulossa Etiopian pääkaupungista Addis Abebasta, missä olin ollut viikon verran opettamassa kumppanuusseurakuntamme raamattukoulussa. Ajat olivat levottomat. Pitkään maata hallinnut keisari Haile Selassie oli syösty vallasta muutama kuukausi aikaisemmin ja nyt oli meneillään onnistuneen vallankumouksen vastustajien etsintä. Näitä vallankumouksen ”sisäisiä vihollisia” pidättämään oli kaupungeissa pikakoulutettu puolisotilaallisia joukkoja. Maaseudulla ”vallankumouksen vartijan” arvon olivat saaneet tavalliset talonpojat. Heidän koulutuksensa oli vielä lyhyempi, käsittäen valtion varastoista kaivettujen vanhojen kiväärien lataamisen ja laukaisemisen taidot ja valtuudet ampua kaikki vastustelijat ja epäilyttävät.
Kun pari viikkoa aikaisemmin olin ajellut tuon 350 kilometrin matkan asemapaikaltamme kohti pääkaupunkia, ei tiellä vielä ollut näitä tarkastuspisteitä. Vaistosin kuitenkin, että jokin asia oli täysin muuttunut. Hymyilevistä maaseudun ihmisistä oli tullut vakavia ja pelokkaan näköisiä. Uutiset olivat kertoneet, että 60 kansan päävihollista, koko keisarin aikainen hallitus avustajineen, oli teloitettu. Poliittisissa kokouksissa oli opeteltu nostamaan nyrkkiin puristettu oikea käsi ilmaan ja huutamaan: ”Etiopia ensin!” ja ”Sortajat alas!”
Tällä matkallani Addis Abebaan minulla oli ajettavanani lähetyksen pitkä Land Rover- maasturi. Sairaanhoitajien ohjeiden mukaan olin kotimatkalle lähtiessäni käynyt täyttämässä auton heidän tilaamillaan lääkkeillä. Näillä uusilla tarkastuspisteillä olin useita kertoja joutunut purkamaan koko lastini tielle. Nyt oli jo iltapäivä ja tarkastajat huonossa kunnossa.
Kerroin kiväärimiehelle, että henkilöpaperini on paidan taskussa. Saatuani luvan ojensin sen hänelle. Sen olin oppinut jo edellisillä tarkastuspaikoilla, että minun oli turha näyttää Etiopian valtion myöntämää lupaani, koska kaikki kiväärimiehet eivät olleet lukutaitoisia. Sen sijaan annoin tällekin, vahvasti pontikalta haisevalle virkailijalle, Suomen siniristilipulla ja valokuvallani varustetun henkilökortin, jonka olin hiljattain saanut Suomen lähetystöstä. Hetken sitä silmäiltyään hän osoitti sormellaan maamme lippua ja sanoi: ”Punainen risti.” En väittänyt vastaan, sillä mies vei jo kätensä lakin lippaan näyttäen minulle, että voin jatkaa matkaa.
Seuraavan tarkastuspisteen kiväärimies ei huomannut lippua. Sen sijaan hän luki kortin takasivun leimasta: Embassy of Finland, Suomen suurlähetystö. Kuulin kuinka hän kutsui luokseen kaksi työtoveriaan ja murahti heille: ”Tämä mies on Suomen suurlähettiläs.” Nyt avautui tielle asetettu puomi vielä nopeammin.
Mitä tästä tulee mieleen?
1. Vihapuheella kansa voidaan jakaa (Vertaa: ”Pelastetaan Amerikka!”).
2. Vihapuheella ja valheella kylvetään vihan teot, jotka seuraavat.
3. Risti on Jeesuksen voiton merkki. Siinä on voimaa.
4. Olkaamme Kristuksen lähettiläitä Jeesuksen voitosta kiittäen! (2. Kor.5:20, HL 560)
