Tiina Parkkisenniemi:
Joen ja puron uomissa, kastepisaroina syksyn lehtien poimuissa, koristekiteinä puun oksistoissa, saunan ikkunan huurussa, virvokkeena juomalasissa. Sitä on paljon myös sinussa. Itsepintaiset tuulilasinpyyhkijät pyyhkivät sitä myös pois auton tuulilasista, että näen ajaa eteenpäin. Joskus se hyökkää myös sukkiini, kun pistin taas hoksaamattomuttani ne reikäiset kumpparit jalkaan. Usein nautin sen kosketuksesta ihollani ja virkistyn hypystä paikkaan, jossa sitä on paljon. Olen ihmeissäni ja kiitollinen, sillä ilman tätä erinomaista ainetta ei olisi elämää, elämän tärkeitä ja hauskoja hetkiä. Tottakai kirjoitan siis vedestä. Vedellä meidät myös kastetaan Elämän Antajan omiksi. Vesi kuuluu elämän perustarpeisiin.
Vesi on alkuaine, jonka arvo on mittaamaton, enkä voi edes käsittää, mitä tapahtuisi, jos meillä ihmisillä ei olisi vettä. Millä peseytyisin, miten laittaisin ruokaani ja millä tiskaisin likaiset astiani, millä huuhtoisin vessanpöntön? Ja millä olisin muovannut kutomani villapaidan muotoonsa? Olen tullut vedestä äärettömän riippuvaiseksi. Ajatella, että vesi oli Jumalan luomistyön ”to-do-listan” kolmosena valon ja taivaan jälkeen. Niin tärkeänä Jumala piti ja pitää vettä. Täällä pohjoisella pallonpuoliskolla vesi on siitä mukavaa, että se muuttuu talvella lumeksi ja näin ollen pääsemme nauttimaan hiihtämisestä, luistelemisesta ja lumiukkojen muovailuista. Toiset nauttivat myös laskettelemisesta, mutta minä hitaana ihmisenä laitan jalkaani ennemmin lumikengät ja nautin viipyilevistä maisemista.
Oletko sinä koskaan kuullut elävästä vedestä? Eräs elämäänsä ja itseään häpeävä samarialainen nainen tarvitsi vettä, mutta hän ei kehdannut mennä hakemaan sitä kaivolle samaan aikaan, kun siellä liikkui toisia ihmisiä. Nainen katsoi parhaimman kellonajan ja hipsi kaivolle ruukkunsa kanssa, toivoen, ettei hänen tarvitseisi kohdata vedenhakureissulla ketään. Kaivolle laahusti janoinen Jeesus, joka pyysi naiselta vettä. Nainen ei voinut kuvitellakaan, että juutalainen mies pyytäisi häneltä juotavaa, sillä samarialaiset ja juutalaiset eivät olleet hyvää pataa keskenään. Kaivolla Jeesus tuumasi naiselle, että joka tästä kaivosta juo, sen tulee aina uudestaan jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. ”Siitä vedestä jonka minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” (Joh. 4:14)
Nainen pyysi tätä vettä, ettei hänen tarvitseisi enää koskaan käydä kaivolla. Ja mitä tapahtuikaan tämän kohtaamisen jälkeen; tämä itseään häpeilevä ja toisia kartteleva nainen suorastaan pinkaisi kaupunkiin ihmisten luokse ja kertoi kaikille tästä tapahtumasta. Hänestä tuli elävän veden lähde ja monet uskoivat Jeesuksen olevan Messias tämän tapauksen jälkeen. Mitä ihmettä tapahtui? Minulle tämä raamatunpaikka puhuu myös siitä, että Jeesus haluaa hoitaa häpeää ja kohdata meidän mielemme kipeimmät alueet. Meillä jokaisella on omat häpeälliset hetkemme, tekomme ja ajatuksemme, jotka paranevat vain kohdatuksi tulemalla. Nainen oli janoinen ja sai parempaa vettä, kuin olisi voinut kaivolla kuvitellakaan saavansa. Se oli todennäköisesti hänen elämänsä ikimuistoisin päivä. Hän uskalsi myös kohdata toisia kohdattuaan Jeesuksen – miehen, joka tiesi hänen syntinsä, mutta ei syyttänytkään häntä.
Kohdatuksi ja virvoitetuksi tuleminen on meille jokaiselle elintärkeää. Niin tärkeää, kuin vesi on tälle planeetalle. Me voimme myös ottaa rohkean askeleen ja kävellä sille kaivolle, jonka veden juomisen jälkeen meillä ei enää ikinä ole jano. Sille kaivolle – Jeesuksen luokse, voi kävellä joka päivä rukouksessa. Kaivolle menemiseen ei tarvitse valita parhainta kellonaikaa, sillä paras kellonaika on vaikka heti. Jeesuksella on sitä vettä, joka virvoittaa paremmin, kuin mikään muu juoma ja antaa myös ikuisen elämän.
”Tyrskyinä putouksessa,
pisaroina oksan päässä,
litroina kastelukannussa,
roiskeina airon vedoissa,
hiljaisuutena ulapalla,
virvokkeena lasissa,
huuruna saunan ikkunassa,
helminä poimulehden sylissä,
jalokivinä pakkasaamuissa.
Ihmeellinen vesi,
ihmeellinen ja kaunis!
Mutta niin kaunis on
myös elävä vesi,
joka ei jätä janoiseksi.
Ja niin kauniina
ja niin ihmeellisenä kumpuavat
elävän veden virrat
myös sinussa,
Hänen lähteelleen löytäneessä
ja Hänen puroillaan viipyneessä.
Sinä, kaunis ja ihmeellinen.”
Sinua siunaten, Tiina
