Syksyn sininen hämärä – uuden elämän toivo.

Mika Komulainen (Sotkamo-lehti 7.10.2022):

Nyt kun käsillä on vuoden pimein ajanjakso, jäin miettimään sen vaikutuksia. Vaikka en tunnusta olevani pelkästään kesäihminen, huomaan hämärien päivien tuovan mukanaan joitain negatiivista. Olo tuntuu normaalia väsyneemmältä, ideat eivät tahdo syntyä ja innostus uusiin asioihin on laimeaa. Kuitenkin muistan joskus tykänneeni loppusyksyn pimeästä. Tuulinen ja märkä sää antaa mainion (teko)syyn jäädä kotiin vaikkapa hyvän kirjan ääreen.

Tänä syksynä meidän kodissa suurin piirtein kaikki on toisin. Hiljainen syyskyyhötys kirjan tai ruudun äärellä on vaihtunut vauhdikkaaseen perhearkeen. Kesäkuussa nimittäin kotiimme tuli uusi elämä, joka näyttää tekevän myös syksystä erilaisen. Kesä meni kuin siivillä; ihmetellessä, toipuessa ja oppiessa uutta. Syksy näyttää jatkuvan samaa linjaa, kun odotettu ja touhukas pienoisihminen on ottamassa hänelle kuuluvan paikan vanhempien sydämistä.

Myös uskootuloa kuvataan Raamatussa uuden elämän syntymiseksi. Kun ihminen kääntyy elämään Jeesuksen Kristuksen kanssa ja ottaa uskon kautta vastaan syntien anteeksiannon, Raamatun mukaan ihmisestä tulee uusi luomus. Sillä ei tarkoiteta ulkoista elämää ja sen olosuhteita, mutta sisäisessä maailmassa muutos on vaikuttava. Raamattu kuvaa kuinka kaikki vanha katoaa ja uusi tulee tilalle. Se on merkinnyt halki vuosituhansien maailmankuvan, ajatusmallien ja elämän perustan muutosta.

Juuri nyt tätä kirjoittaessa, kuulen keittiöstä hetki sitten opittuja ilon kiljahduksia koko kolmekuukautisen keuhkokapasiteetilla. Myönnettävä on että oman lapsen hampaaton hymy katsoessaan suoraan silmiin, on yksi hienoimmista kokemuksesista tähän astisessa elämässä. Äkkiä syksy ei näyttäydykään yhtään niin synkkänä, kuin monesti aiemmin.

19.9. käynnistyi yhteiskristillinen Se löytyi -mediakampanja. Kampanja jatkuu 16.10. saakka ja sen johtoajatus on pitää tarjolla kristillistä elämän muuttavaa sanomaa. Jokaiseen suomalaiseen talouteen jaettavasta kirjasta löytyy 16 tositarinaa elämästä, joka muuttui evankeliumin ymmärtämisen kautta. Samat muutostarinat löytyvät videon muodossa www.selöytyi.fi -nettisivulta. Jos elämässä on jo jonkin aikaa ollut pelkkää syksyn hämärää, suosittelen käymään tutustumassa.

Lopuksi vielä lohdun sana niille, joilla sydän on täynnä ikävää menneen kesän valoon. Enää kuusi kuukautta ja on jo huhtikuu!

Syksyisin terveisin
Mika Komulainen, pastori
Sotkamon helluntaiseurakunta

——————
J.K. 27.10.

2. Kor. 4:16-18 sanotaan: …me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisäinen ihmisemme kuitenkin uudistuu päivä päivältä. Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa määrättömän, ikuisen kirkkauden meille, jotka emme kiinnitä katsettamme näkyviin vaan näkymättömiin, sillä näkyvät ovat ajallisia mutta näkymättömät iankaikkisia.

Se löytyi -kampanja päättyi 16.10 ja havaittavissa on ollut hienoista kisaväsymystä. Kampanja ei tuonut pikavoittoja tai massauskoontuloja, eikä niitä varmasti tavoiteltukaan. Se on kuitenkin varmaa, että seurakunta pääsi hyvin esille suurissa medioissa ja tietoisuus kristillisyyden olemassaolosta lisääntyi.

Kampanjaa sanottiin RadioDeillä suurimmaksi Suomessa koskaan järjestetyksi ja uskon että suurin hedelmä tullaan keräämään vasta tulevaisuudessa. Työtä on siis syytä jatkaa ja se työ on yhteinen. Meillä on seurakuntana toivo, joka ei kiinnity näkyväisiin. Hyvää ja siunattua tulevan kirkkauden odotusta!

t. sama

BLOGI

Uusi blogiteksti ilmestyy noin kaksi kertaa kuukaudessa.

Blogikirjoitukset eivät välttämättä edusta Sotkamon Helluntaiseurakunnan virallista linjaa, vaan ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta uskosta ja elämästä. Kirjoitusten tarkoitus ei ole antaa vain vastauksia, vaan myös herättää kysymyksiä.

Blogia kirjoittavat mm:

  • Mirka Virtanen

  • Ylioppilas, ylistyksenjohtaja

Uusimmat blogitekstit

Uskollinen palvelija

Julkaistu : 10.9.2024

Puutarhan hoitoa

Julkaistu : 9.6.2024

Kapinoi vastaan!

Julkaistu : 15.5.2024

Kaksi kaverusta

Julkaistu : 15.2.2024

Uskon rannaton meri

Julkaistu : 18.1.2024

Riippuvainen Jeesuksesta.

Julkaistu : 30.11.2023

Sitä on kaikkialla.

Julkaistu : 23.10.2023

Arvokas taideteos

Julkaistu : 7.9.2023

Nenä, korva, varpaanväli.

Julkaistu : 16.6.2023

Viimeiset sanat

Julkaistu : 24.5.2023

Jumala on kutsujen Jumala

Julkaistu : 27.4.2023

Etsikää niin te löydätte

Julkaistu : 30.3.2023

Enemmän uskoa, vähemmän pelkoja

Julkaistu : 16.3.2023

Ajatuksia tulesta.

Julkaistu : 23.2.2023