Heikki Korppi:
Tämä kesä on elämäni 64. Näistä olen viettänyt yhdessä rakkaan vaimoni Leenan kanssa 46, siitä lähtien, kun ensi kertaa tutustuimme. Olemme olleet erottamattomia, kuin täi tervassa. Mutta tämä kesä on erilainen.
Yhdessä olemme kastelleet varpaamme keväällä vielä kylmältä tuntuvaan veteen, yhdessä ihastellen katselleet Rooman Colosseumia kuin Lofoottien kauneutta, nauraneet ja joskus itkeneetkin yhdessä. Olemme osanneet myös riidellä ja antaa anteeksi. Olemme katselleet maailmaa yhdessä, rinnakkain. Olemme rakastaneet toisiamme alusta alkaen ja tämä rakkauden näkymätön side, Jumalan antama, on ollut luja välillämme. Toki koetuksen aikoja on ollut, mutta nekin olemme selvitelleet yhdessä. Olemme puhuneet asioista avoimesti ja yhdessä tehneet päätökset, rukoillen. Kaiken olemme jakaneet yhdessä, jopa pankkitilimmekin.
Parisuhde on todella mielenkiintoinen ja haastava asia, koska kyseessä on kahden hyvin erilaisen ihmisen suhteesta. Jokainen tiedämme, että suhteen laatu ei ole itsestään selvyys, sillä rakkaus on muutakin kun tunnetta. Negatiivisten tunteiden keskellä me yleensä teemme valitettavia virheitä. Mikä on pitänyt meidät yhdessä kaikki nämä vuodet? Lyhyt vastaus on: yhteinen arvomaailma. Meitä yhdistää Jeesus, ihmisarvo ja keskinäinen kunnioitus. Halu ajatella, miltä toisesta tuntuu.
Mutta tämä kesä on erilainen. En tätä kirjoittaessa edes vielä tiedä, joudunko elämään loppukesän yksin. Olen ollut vaimoni omaishoitaja yli kaksi vuotta, ja sairaus, joka on vienyt kaikki kognitiiviset toiminnot, on viemässä loputkin hänestä. En tiedä, miltä hänestä tuntuu. Ja se tekee kipeää.
Olemme viimeisen kaksi vuotta viettäneet paljon aikaa yhdessä. Minulla on kiireet loppuneet, Leenalla niitä ei oikein koskaan ole ollutkaan. Minulla on ollut runsaasti aikaa käydä omaa luopumisprosessia. Omat itkuni olen itkenyt ja vielä tulen itkemään. Mutta yhdessä menemme loppuun asti.
Mutta onko tämä kaikki lohdutonta? Ei todellakaan. Tämä voi tuntua sinusta kummalliselta, mutta kun tosiasia on, että meillä on vahva jälleennäkemisen toivo. Emme elä vain tätä aikaa varten vaan myös tulevaa. Olen tarkkaillut Leenaa joka päivä ja iloinnut siitä, mitä hänen sisimmässään on. Vaikka ulkonainen kuihtuu pois, huomaan, että hänessä on jotakin suurta ja kallisarvoista, iankaikkista, jota sairaus ei ole voinut nujertaa. Paavalia lainaten se on: ”Kristus teissä, kirkkauden toivo.”
