Tiina Parkkisenniemi:
Olipa kerran Toivo-niminen puutarhuri, joka rakasti mitä erilaisempien kasvien ja kukkien kasvattamista omassa puutarhassaan. Toivo osasi valita kasvit juuri sen mukaan, missä ne viihtyivät parhaiten, valon ja varjoisuuden suhteen sekä maaperän ravinnepitoisuuden mukaan. Toivo tiesi vankasta kokemuksestaan, miten kasveja tulisi lannoittaa ja kastella, milloin suihkuttaa ja kuinka häätää kasvien kimpussa olevat tuholaiset. Toivon puutarhasta pitivät kaikki kasvit, sillä jokaisella oli oma erityinen paikkansa. Puutarhasta nauttivat myös monet eläimet, kuten linnut mehiläiset ja kuoriaiset, jotka tulivat riemumielellä saamaan ravintoa Toivon puutarhasta. Ihmiset, jotka tunsivat Toivon, sanoivat, että siinä on ihminen, joka tuntee jokaisen kasvin salan ja saa kaikki kukat kukoistamaan. Jotkut olivat jopa salaa kateellisia Toivolle hänen erityisistä taidoistaan viherpeukalona.
Eräänä päivänä Toivo sai postilaatikkoonsa kummallisen kirjeen. Hän ei tiennyt keneltä kirje oli, mutta pienessä paperilappusessa luki: ”Hyvä Toivo. Tässä on sinulle kasvi, jonka haluan kasvattavan puutarhassasi. Se on aivan erityinen. Minullakin on jo se, enkä enää ikinä aio hävittää sitä pois, vaikka välillä minulla on ollutkin hankaluuksia sen kanssa. Tahdon sinunkin kasvattavan sen, sillä en pysty sanoin kuvaamaan kasvin suloisuutta ja ihanuutta.” Toivo katseli kirjekuoren sisälle eikä nähnyt yhtikäs mitään. Hetken kuorta käänneltyään hän huomasikin kirjekuoren perimmäisessä nurkassa mikroskooppisen pienen siemenen ja aikoi tallettaa tämän pikimmiten siemenvarastoonsa.
Toivo alkoi miettimään, kuinka siemen tulisi käsitellä ja millaisessa mullassa se viihtyisi. Ja kaikista eniten Toivoa kutkutti ajatus siitä, mikä kasvi siemenestä kasvaisi, koska siemen oli hänelle täysin vieras ja tuntematon, vaikka hän tunsikin yli 3000 kasvilajia. Kirjeessä ei ollut ohjeita, joten hänen tuli selvitä nyt omin avuin. Samassa naapurin Elli Epäilys lampsi Toivon luokse kylään. ”Mitäs se Toivo täällä pähkäilee? tokaisi Elli. ”Sain vieraan siemenen, enkä tiedä kuinka se tulisi käsitellä”, vastasi Toivo. Epäilys loi Toivolle tappiomielialaa uskottelemalla, että noin omituinen siemen ei kasvaisi täällä kuitenkaan ja kannattaisiko siis edes yrittää. Pessimistinen Elli lampsi takaisin kotiinsa ja Toivo jäi siemenensä kanssa kahdelleen.
Seuraavana päivänä Toivo laittoi kaikesta Elli Epäilyksen lannistamisesta huolimatta erikoisen pienen siemenensä parhaimpaan turvemultaan ja kauneimpaan ruukkuunsa, joka hänen pihavarastostaan löytyi. Toivo oli kuin olikin toiveikkaalla mielellä ja hyräili iloista sävelmää kastellessaan ja lannoittaessaan multaa siemenen ympärillä. Eipä aikaakaan, kun Toivo sai taas vieraan. Tällä kertaa naapurin Petteri Pelko karautti Toivon pihaan vanhalla ja ruostuneella Ford Fiestallaan. Petteri alkoi pelottelemaan Toivoa, että siemenestä voisi kasvaa vaarallinen vieraslaji, joka veisi kaiken tilan maan alkuperäisiltä kasveilta tai kasvihan voisi olla jopa vihainen lihansyöjäkasvi. Kuka tietää, mitä tuntemattoman henkilön lähettämästä siemenestä kasvaisi, sillä sehän voisi olla jopa kateellisen kiusantekoa. Petterin Fiestan pölyjen laskeuduttua Toivon mieli synkkeni ja hän alkoi uskoa naapuriaan Pelkoa. Toivo sysäsi juuri istuttamansa siemenen pihan perimmäiseen nurkkaan ja häpesi omaa lapsellista intoaan kasvattaa jotain, mistä hänellä ei ollut minkäänlaista tietoa ja käsitystä. Se tästä vielä olisi puuttunut, kun Toivon vanha ystävä Heimo Häpeä olisi käynyt nyt kylässä. Heimo olisi todennutkin, että on aivan oikein hävetä tuollaista touhua.
Toivo nukkui seuraavan yön levottomasti. Hän näki unta hirviömäisestä kasvista, joka jahtasi häntä ja oli juuri puraisemassa Toivon jalkaa poikki, kunnes puutarhurin keltainen herätyskello soi. Toivo muisti edellisen päivän tapahtumat ja laittoi apeana aamukahvin tippumaan ja käveli hakemaan aamunlehteä postilaatikosta. Postilaatikossa oli taas kummallinen kirje. Toivo avasi kuoren ja nappasi käteensä paperilapun, jossa luki seuraava teksti: ”Hyvä Toivo. Toivottavasti olet laittanut siemenen kasvamaan. Unohdin kertoa, että uskon siementä tulee kastella päivittäin rakkaudella ja antaa sille kasvurauha. Pidä sitä myös valoisalla paikalla. Tulet hämmästymään, kuinka paljon kasvisi tuottaa sinulle kauniita kukkia ja makeita hedelmiä.” Kirjeessä ei taaskaan ollut tietoa lähettäjästä, mutta kirje rohkaisi Toivoa niin paljon, että hän haki siemenen ruukkuineen pihan perältä ja vei sen parhaimpaan kasvupaikkaan. Vuosien päästä naapurit Elli Epäilys ja Petteri Pelko saivatkin nähdä, kuinka väärässä he siemenen suhteen olivatkaan.
