Tiina Parkkisenniemi:
Olen tässä kaiken hulluuden keskellä iloinnut siitä, miten kauniilta ja ihanalta kuulostaa lause: ”Minä annan sinulle tulevaisuuden ja toivon.” Tulevaisuus ja toivo! Miten valtavan mahtavaa ja upeaa, mutta kukahan sellaista voi muka tässä ajassa luvata? Lööpit kun hehkuttavat epätoivoa ja mahdollisia kauhuskenaarioita tulevaisuudesta. Pelko ja viha on jotenkin niin käsinkosketeltavaa, että sitä voisi leikata veitsellä ilmasta palasen. Jokainen varmasti tietää, mistä kaikesta kirjoitan, ilman että siitä kirjoitan.
Tuo edellä mainittu ihana lause on Raamatussa, Jumalan Sanassa. Samassa lausahduksessa Jumala toteaa, että Hänen ajatuksensa ovat rauhan, eivätkä tuhon ajatuksia. Mutta useimmat kysyvätkin, että miksi Jumala sitten sallii sotia? Onko sellainen Jumala mistään kotoisin? Minä totean vain, että emme tiedä Jumalan teitä. Ja saatan kysyä, kuinka lähellä kysyjä on Jumalaa, eli Rakkautta? Jos oma sydän on lähellä Jeesusta, sodan aiheuttaminen ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen. Sillä Rakkauden hoitopöydälle päässyt ihminen on tuskin ensimmäisenä laittamassa sotatoimia pystyyn. Silloin täytyykin kysyä, että miksi me ihmiset sodimme ja tuomitsemme toisiamme vihaisesti, emmekö elä rakkaudessa?
Tiedän kyllä, että sotia on käyty myös uskontojen varjolla ja tämä on minusta aina ollut suuri vääryys. Haluaisin jotenkin tuoda selväksi sen, että Jeesukseen uskominen ei ole kuitenkaan uskonto, vaan elämää, jossa ihminen ripustautuu itseään vahvimpiin käsiin. Ajattelisin niin, että uskonto on jotain, minkä avulla ihminen yrittää ansaita tekojensa kautta pelastuksen. Usko taas on armoa, jossa ihminen on nöyrtynyt omasta kaikkivoipaisuuden kuvitelmastaan olla oman elämänsä Jumala. Todennut, että ”en pysty kaikkeen omin käsin, on olemassa minua vahvemmat voimat”. Me ihmiset olemme kuitenkin usein hyvin itseriittoisia ja sivuutamme Jumalan kutsun yhteyteensä usein yhtä nyrpeästi kuin maassa lojuvan kuolleen rotan.
Jumala todellakin kutsuu ihmistä lähelleen joitakin kertoja ihmiselämän aikana. Näitä aikoja kutsutaan etsikkoajoiksi. Ei kukaan tule Jumalan luo, ellei Hän tätä ensin vedä luokseen. Siksikin juuri usko on armoa. Ketään ei voi pakottaa uskomaan, sellainen on valtavan väärin, enkä itse hyväksy minkäänlaista ”pakkokäännyttämistä”. Rakkaus on antanut vapaan tahdon ja lisäksi se on tehokkain ase sodissa ja riidoissa. Sanoin eräänä päivänä murjottavalle ja kiukuttelevalle lapselleni, että ”tiedäthän, että äiti tasanvarmasti rakastaa sinua ja voit kertoa minulle ihan kaikki huolesi.” Kiukku suli. Joku ihana ystäväni sanoi minulle myös joskus, että ”Tiina, ajattele miten paljon rakastat lapsiasi. Mutta ajatteleppa sitä, että Jumalan rakkaus sinua kohtaan on vielä paljon suurempaa, kuin sinun rakkautesi omia lapsiasi kohtaan.” Näin Jumala näkee meistä jokaisen. Minulla ei ole ihmisille mitään muuta parempaa kerrottavaa tänään, huomenna eikä ikinä, kuin tämä tosiasia. Jeesus rakastaa sinua.
Valoisia päiviä ja sinua siunaten, Tiina
” Vaikka minä vaeltaisin
pitkien varjojen laaksossa,
joiden väliin ei valo yltäisi
Vaikka minulla olisi
raskas reppu pelkoa selässäni,
jonka hihnat hipoisivat
itkuista kastunutta maata
Vaikka vuoret sortuisivat päälleni
ja lohkareet painaisivat minut pimeään
Sinä kuulisit minun hiljaisen huutoni
Sinä ottaisit minun reppuni
Sinä veisit minut valoisalle paikalle
ja kuivaisit kyynellammikossa
kastuneet kenkäni”
P.S. Saamme Sotkamon torinkulmalle Missio Gallerian, jossa tullaan järjestämään kristillisten taiteilijoiden taidenäyttelyitä ja muita tapahtumia huhtikuusta alkaen. Olet lämpimästi tervetullut näihin!
Pysytäänhän siis kuulolla ja eletään Jumalan antamassa toivossa. Jatketaan rukouksiamme kaikkien kärsivien puolesta.
