Toukka

Tiina Parkkisenniemi:

Istun kosteassa metsässä sammaloituneen kiven päällä ja nautin mukistani aivan tavanomaista teetä. On marraskuu ja luonto on hiljainen, jostain kauempaa kuuluu tiaisten juttelua. Katselen kantoja, puita ja varpuja, vihreitä ketunleipiä ja sympaattista sammalta. Olen jokseenkin väsähtänyt kiireisen arjen keskellä ja jupisen Jumalalle vähän kaikesta. Että auta nyt edes vähän, tässä olen ja kuuntelen Sinua, jos Sinulla on jotain sanottavaa.

Eteeni laskeutuu pieni kiemurteleva toukka. Noin kahden, ellei kolmen millimetrin pituinen. Siinäkö se apu nyt tuli eteeni, tuollaisen mitättömän toukanko Jumala laski eteeni, lähes näkymättömän seitin varassa roikkumaan? Hyvä ettei toukka tipahtanut teekuppiini kylpemään ja kokemaan kohtaloaan. Oikeastaan alkoi naurattamaan. Nauroin ääneen. Jos joku olisi minut siellä metikössä nähnyt yksin nauramassa, hulluna olisi pitänyt. Hulluilla on halvat huvit ja tälle hullulle riittää näköjään yksi toukka.

Aloin siinä joutessani pohtimaan, että tiesiköhän se pieni toukka, minne se oli matkalla ja miksi? Vai sattumanvarassako se teki matkaansa sellaisen seitin varassa? Pelottikohan sitä vai oliko se ihan tyytyväinen elämäänsä? Aika yksinäiseltä se kuitenkin vaikutti. Perästä ei laskeutunut toisia toukkia tai muitakaan mönkiäisiä. Ikävä kyllä menin vielä katkaisemaan toukan laskeutumislangan sormellani, kun toukka alkoi lähennellä naamaani. Jonnekin se pieni ystävä sitten hävisi, sammaleiden ja risujen sekaan.

Paluumatkalla kotiin mietin, että kyllä on ihmisenkin elämä yhden langan varassa. Ihan milloin vain se voi katketa ja elämänhenkäys ihmisestä sammua. Raamatussa mainitaankin, että ”muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin hopealanka katkeaa”. Ei pitäisi käyttää elämän päiviä vain murehtimiseen ja märehtimiseen, kun meille on annettu lahjaksi jotain näin kallisarvoista, kuin elämä. Koskaan emme tiedä, milloin viimeinen hetkemme koittaa. Emme edes silloin, kun olemme uskossa ja elämme yhteydessä Jumalaan. Vain Jumala tietää päiviemme määrän. Mutta päämäärän kuitenkin tiedämme; se on Jeesuksen luona, kun silmistämme sammuvat valot. Jos vain haluamme sanoa elämämme aikana Jeesukselle kyllä.

Siunausta ja varjelusta sinulle,

Tiina

 

BLOGI

Uusi blogiteksti ilmestyy noin kaksi kertaa kuukaudessa.

Blogikirjoitukset eivät välttämättä edusta Sotkamon Helluntaiseurakunnan virallista linjaa, vaan ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta uskosta ja elämästä. Kirjoitusten tarkoitus ei ole antaa vain vastauksia, vaan myös herättää kysymyksiä.

Blogia kirjoittavat mm:

  • Mirka Virtanen

  • Ylioppilas, ylistyksenjohtaja

Uusimmat blogitekstit

Kapinoi vastaan!

Julkaistu : 15.5.2024

Kaksi kaverusta

Julkaistu : 15.2.2024

Uskon rannaton meri

Julkaistu : 18.1.2024

Riippuvainen Jeesuksesta.

Julkaistu : 30.11.2023

Sitä on kaikkialla.

Julkaistu : 23.10.2023

Arvokas taideteos

Julkaistu : 7.9.2023

Nenä, korva, varpaanväli.

Julkaistu : 16.6.2023

Viimeiset sanat

Julkaistu : 24.5.2023

Jumala on kutsujen Jumala

Julkaistu : 27.4.2023

Etsikää niin te löydätte

Julkaistu : 30.3.2023

Enemmän uskoa, vähemmän pelkoja

Julkaistu : 16.3.2023

Ajatuksia tulesta.

Julkaistu : 23.2.2023

Vapaasti tulla ja mennä?

Julkaistu : 7.2.2023

Enemmän Häntä

Julkaistu : 5.12.2022