Yhteys on enemmän

Jarkko Kärnä:

Pari vuotta sitten, muistan istuneeni Suomen Helluntaiherätyksen syyspäivillä, ja miettineeni tätä ajatusta: ”Yhteys ja sen tärkeys ihmisille elämässämme.” Nyt parin vuoden jälkeen noiden työntekijäpäivien slogan kaikuu mielessäni katsellessani maailmaa koronan kourissa. Maailmaa on kohdannut paljolti muutoksia ja haasteita, joita se ei ole osannut useimpien mielissä odottaa.

On mielenkiintoinen tarkastella yhteyttä jo pelkästään yksilöihmisten kohdalla, mutta kuluneet puolitoista vuotta ovat saaneet luultavasti pienimmänkin syrjäkyläsen asukin hoksaamaan, kuinka valtavassa yhteyden koneistossa hän on ollutkaan mukana, tietäen tai tietämättään, haluten tai haluamattaan. Jos ennen yhteydet ovat saattaneet useiden kohdalla rajoittua oman kyläyhteisön, lähisuvun, asuinkaupungin tai maakunnan, parhailla peräti valtakunnalliselle tasolle, ei nykyisen ihmisen tarvitse olla enää kovinkaan suuri kosmopoliitti ollessaan tekemisissä toisella puolen maailmaa asuvien ihmisten kanssa. Sosiaalinen media on mahdollistanut meille tämän ajan eläjille yhteyden pitoon mahdollisuudet, jollaisista esi-isämme tai edes isovanhempiemme sukupolvi ei olisi hamassa nuoruudessaan edes osannut, saati uskaltanut uneksia.

Näin historian ystävänä olen tottunut tarkastelemaan yhteistä maailmanhistoriaamme tarinana ihmisten yhteyksistä. Yhteys on eräs luonnollisimmista tarpeistamme. Olivatpa kyseessä varhaiset hapuilevat ihmisyhteisöt hedelmällisen puolikuun alueella tahi nykyiset suurkaupungit, yksi pyrkimys niitä yhdistää: Keskittyminen. Ihmiset hakevat toisistaan seuraa, elinmahdollisuuksia ja toimeentuloa, entisaikaan korostetusti myös turvaa. Ellei näin olisi, olisivat kaupungit varsin harvinainen ilmiö ja kaukaiset syrjäseudutkin nykyistä huomattavasti asutumpia. Kuitenkin muutos on jo vuosikymmenet ollut päinvastainen. Ihmiset ovat muuttaneet yhä enemmän sinne, missä on enemmän mahdollisuuksia. Sinne missä on enemmän ihmisiä yhdessä; kaupunkiin.

Vaan kuinka sitten onkaan käynyt? Onko tällaisella kehityksen megatrendillä ollut ihmissuhteiden kehityksen kannalta siunausta? Näin y-sukupolven malliedustajana en ole erityisen edullisessa asemassa arvioidessani menneisyyden sosiaalisia rakenteita ja niiden vaikutusta ihmisten mielenterveydelle, mutta tämänhetkinen tilanne kertoo karulla kielellään syrjäytyneiden suuresta lukumäärästä yhteiskuntamme keskellä. Oliko ennen näin? Olivatko entisaikojen syrjään vetäytyneet niitä puskajusseja, jotka vetäytyivät Impivaarojen kätköihin pakoon pahaa maailmaa, vai oliko yksinkertaisesti niin, että silloin ihminen pysyi tiiviimmin sosiaalisten suhteittensa piirissä kiinni elämässä?  Aikana, jolloin sosiaaliset suhteet ja rakenteet yhteisöissä olivat useammin perittyjä, kuin nykyaikaisesti oman valinnan tuotosta, yksittäisten ihmisten suhteilla oli merkitystä jopa kokonaisten sukukuntien välisenä kanssakäymisenä. Nykyajan individualistisen ajan keskellä tällaiset vakauttavat rakenteet ovat yhteiskunnallisen kehityksen myötä käyneet ei-välttämättömiksi, ja sijaan on tullut oman valinnan käyttö ihmissuhteissa. Voin siis valita ihmissuhteeni vapaasti ja hallinnoida niitä oman mieleni mukaan.

Miksi sitten kehityksen myötä podemme sisäistä tyhjyyden tunnetta ihmissuhteissammekin? Olemmeko nykytrendin pinnallisessa ihmissuhdekäsityksessä kadottaneet jotakin ihmisten välisen yhteyden ytimestä? Kristillinen traditio välittää meille kuvan Jumalasta, joka loi ihmisen suhteiden kautta eläväksi olennoksi. Suhde Jumalaan oli olemassaolon ja elämän perusta, ja suhde toiseen ihmiseen elämän rikastuttaja. Me tarvitsemme siis toisiamme.

Elämämme poikkeusaika saakoon herätellä meitä tarkastelemaan omaa elämäämme ja ihmissuhteitamme. Onko ystäviä, joiden kanssa emme ole olleet tekemisissä aikoihin? Tahi peräti sukulaisia? Miten pidämme huolta ihmissuhteistamme? Mitä olemme valmiit tekemään niiden eteen? Miten voisimme seurakunnan keskellä rakentaa yhteyttä yhä lujemmaksi? Ja ennen kaikkea; millaisella tolalla on suhteemme koko olemassaolomme perustaan ja ylläpitäjään, Taivaalliseen Isäämme?

BLOGI

Uusi blogiteksti ilmestyy noin kaksi kertaa kuukaudessa.

Blogikirjoitukset eivät välttämättä edusta Sotkamon Helluntaiseurakunnan virallista linjaa, vaan ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta uskosta ja elämästä. Kirjoitusten tarkoitus ei ole antaa vain vastauksia, vaan myös herättää kysymyksiä.

Blogia kirjoittavat mm:

Uusimmat blogitekstit

Toukka

Julkaistu : 10.11.2022

Korona-aaltojen välissä.

Julkaistu : 14.10.2022

Inkivääriä vai hunajaa?

Julkaistu : 21.9.2022

Valkoinen sorsa

Julkaistu : 7.9.2022

Pidä kiinni toivosta

Julkaistu : 3.8.2022

Innostu ja onnistu

Julkaistu : 21.7.2022

Kodinrikkoja

Julkaistu : 27.6.2022

”Älkää mukautuko”

Julkaistu : 30.5.2022

Liian suuret kumpparit

Julkaistu : 11.5.2022

Osta totuutta, älä myy.

Julkaistu : 18.4.2022

Tarjolla tulevaisuutta ja toivoa!

Julkaistu : 24.3.2022

Jeesus tulee. Oletko valmis?

Julkaistu : 3.3.2022

Suomen kohtalon hetki

Julkaistu : 13.2.2022

Valinnan paikka

Julkaistu : 27.1.2022