Heikki Korppi:
Herään unestani puhelimen pirinään. Katson kelloa, joka näyttää olevan 1:48. Päätän kuitenkin vastata puheluun, vaikka numero on tuntematon, koska joka tapauksessa olen nyt hereillä.
– ”Heikki”.
Hiljaisuus. Mitään ei kuulu. Jaa, taitaa sieltä sittenkin kuulua hengitystä. Koetan uudestaan.
– ”Haloooo, Heikki täällä.”
– ”Anteeksi, Heikki, että soitan näin yöllä. Mutta mun oli ihan, ihan pakko. En kestä enää. Enkä tiennyt ketään muuta, jolle soittaisin. Timo (nimi muutettu) täällä”, kuului sopertava ääni linjan toisesta päästä. Kun soittaja sanoi nimensä, tunnistin soittajan äänen kahdenkymmenen vuoden takaa, kun viimeksi olimme puhuneet.
”Heikki, voitko auttaa minua? Mulla on kaikki, ihan kaikki hukassa. Elämä, perhe, työ, ihan kaikki. Viina on minut tuhonnut. Vaimo ja lapset ovat lähdössä, töihin en voi mennä… Heikki, auta minua!”
Meitä yhdisti yhteinen suunnistusharrastus, jonka kautta olimme tutustuneet nuoruudessa. Sen lisäksi hän tiesi, että olen uskova mies ja kaiken lisäksi pastori. Siinä minä kuuntelin keskellä yötä surullisen miehen surullista tarinaa ja hätähuutoa sopertelevin huulin.
– ”Kuule Timo. Ainut, mitä voin tehdä, on rukoilla kanssasi, jos sitä haluat.”
– ”Haluan. Haluan, Heikki, haluan, että rukoilet puolestani”, hän sopersi epäselvin sanoin. Ja niin me rukoilimme puhelimessa keskellä yötä.
Meni pari päivää, ja taas puhelin soi, yöllä. Nyt jo tiesin, kuka siellä oli, sillä näin soittajan nimen, jonka olin laittanut muistiin. Vastasin. Tuttu humalaisen ääni sopersi rukousapua. Koetin hänelle puhua jotain ja taas rukoilimme. Ja vielä kolmannen kerran Timo soitti yöllä humalassa. Rukoilimme, hän syntisen rukouksen ja nyt hän myös tahtoi antaa sydämensä Jeesukselle.
Kuusi vuotta myöhemmin sain puhelun juhannusviikolla, en yöllä vaan päivällä. Se oli Timo. Yöllisien puheluiden jälkeen emme olleet missään yhteydessä toisiimme. Tällä kertaa ääni oli levollinen ja kirkas ja uutiset olivat hyviä; Jumala oli vastannut hätähuutoon. Timo oli ollut nämä viisi vuotta raittiina. Hän oli saanut palata työhönsä. Hän oli saanut perheensä takaisin. Hänellä oli koti, jossa oltiin kiitollisia viimeisistä viidestä vuodesta. Tänä keväänä, huhtikuun alussa, sain Timolta tekstiviestin, jossa hän edelleen kertoi olleensa ilman alkoholia, nyt kahdeksan vuotta.
Jäin miettimään tätä Raamatun lupausta: ”Avuksi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua”.
Sydämeni täyttyi kiitollisuudesta; Jumala on uskollinen.
